Logo

Eteläisen Lahden lähiölehti kerran viikossa

Vapaa sana

miinakentässä paukkuu kuten porvoossa. naisvaltuutettu vain maalaa lasten naamaa.siinä sanomaa lastenoikeuksien päivälle.oma etu näkyy selvästi 20.11.2017 08:28
lasten oikeuksien päivänä.yksikään puolue ei ymmärrä puuttua.kyvyttömien äitien lastensa laiminlyöntiin.vaikka kovasti ovat huolissaan tasa-arvosta. 13.11.2017 08:20
hollolassa hirvikiväärin luoti ravintolan ikkunan läpi 10.11.2017 17:58
tilastoa isänpäivälle.perheistä joissa yksi vanhempi.äiti ja lapsia 150274.isä ja lapsia 31452.tämänkin muuttamista naiset vastustaa. 06.11.2017 08:23
Nykyään puolueitten mielipiteet on mitä on! Ne eivät kerro enää mitään! Sama, kuin tuuli ruohoa heiluttelisi! 04.11.2017 20:17

Yksi plus yksi on :
   Vapaa sana -arkisto

Kolumnistit

Ilkka Isosaari

Huonot ja hyvät uutiset

24.11.2017

Papin Palsta

Protestiliike

24.11.2017

Ville Skinnari

Ketään ei saa jättää yksin

24.11.2017


Ilen hajatelmat

Ile

Lukeminen kannattaa aina

Lukeminen kannattaa aina. Viisaus muotoiltiin aikanaan suoraan kovasti esillä olevan Jörn Donnerin suuhun eräässä kirjakerhon mainoksessa. Siinä kaksi naapurin vanhaa juoruämmää yrittää salakuunnella seinän läpi, mitä riettaana pidetty porvarissuvun jäsen puuhastelee kotonaan, yksityisoloissaan. Donner istuu muhkeassa nojatuolissa ja lukee antaumuksella Alistair MacLeanin sotaromaania Kotkat kuuntelevat. Yksi parhaista tv- ja printtimainoksista, muuten.

Kiertoteitse tähän liittyen, paikallisessa valtalehdessä oli haastateltu Lahden Yhteiskoulun äidinkielen ja kirjallisuuden lehtoria, Päivi Pitkästä, joka pohti nykynuorison muuttuneita lukutottumuksia. Kuten arvata saattaa, perinteinen kirja ei viehätä nuoria enää yhtä paljon kuin tietokone ja älypuhelin. Pitkäsen mukaan hyvällä kirjallisuudella on kuitenkin lyömättömät puolensa, joihin nykytekniikalla ei ylletä: "Se kehittää kielellistä kykyä ja ennen kaikkea ajattelun tasoa."

Pienenä varauksena Pitkänen muistuttaa, ettei lukemisen vaikutuksesta hyvään kirjoitustaitoon voi silti vetää suoria johtopäätöksiä. "Tarvitaan myös oivallus hyödyntää luetusta saatuja vaikutteita omissa teksteissä. Kielellinen kyky ei tietenkään kehity pelkästään lukemalla, vaan myös keskustelemalla ja kirjoittamalla. Jos lukemisen taito on hyvä ja monipuolinen, kyky omaksua uusia asioita on luultavasti parempi. Jos on hidas lukija, kokeisiin ja ylioppilaskirjoituksiin lukeminen on todennäköisesti hankalampaa."

Myös lehtialalla pitkään olleen ystäväni kanssa tuli puhe lukemisesta ja kirjallisuuden opetuksesta kouluissa. Muun muassa, miten vaihtelevalla innostuksella eri sukupolvet innostuvat Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta tai Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisestä. Opettajan persoona saattaa vaikuttaa paljonkin lukemisharrastukseen.

Ystäväni oli ihastunut nuoruudessaan erityisesti William Shakespearen tuotantoon. Hän luki tämän näytelmiä ja sonetteja mielellään myös vapaa-aikana. Kerran oppitunnilla äidinkielen opettaja esitti tulkintansa Shakespearen tunnetuimpiin kuuluvasta näytelmästä. Ystäväni viittasi opettajan esitelmän jälkeen ja totesi tämän analyysin täysin vääräksi. "Miten voit tuoda esiin näkemyksesi teoksesta, jota et ole selvästikään lainkaan lukenut", hän kysyi opettajalta. Osaamatta vastata kasvojaan menettämättä opettaja murtui paineen alla ja alkoi itkeä. Hän puolusteli menettelyään sillä, ettei ollut yksinkertaisesti ehtinyt. Opiskeluajan tiukka aikataulu oli asettanut omat rajoituksensa, sillä samaan aikaan nuorella äidillä oli ollut työ ja perhe hoidettavanaan.

Opettajan selitys oli ymmärrettävä ja ystäväni olisi antanut armon käydä oikeudessa, jollei opettaja olisi kuitannut kiinnijäämistään parasta oppilastaan rankaisemalla. Ystäväni sai tuntea Shakespeare-tuntemuksensa nahoissaan huonompina arvosanoina. Ajattelin, että tuolloin hän varmaankin epäili lukemisen kannattavuutta. Mutta ei, lukeneena ihmisenä ystäväni uskalsi pitää puolensa, vei prosessin rehtorille asti ja vaati suomen kielen tunneilla pääsyä toisen henkilön opetettavaksi.

Toisella tuttavallani on taas tarhaikäinen tytär. Kirjat eivät häntä vielä arvatenkaan kiinnosta niin paljon kuin television lastenohjelmat. Runebergin päivänä isä oli hakenut tyttärensä tapansa mukaan tarhasta, osoittanut pihalla olevaa lipputankoa ja kysynyt, tiedätkö miksi tänään liputetaan. Tyttö oli vastanut topakasti, että tänään on Runebergin päivä. Isä yllättyi, miten tytär pystyi tietämään näinkin vaikean asian. Kävi ilmi, että Pikku kakkosessa siitä oli kerrottu kaikille katsojille edellispäivänä. Siihen isä, että hän olisi taas luullut tarhan tätien opettaneen. "Eivät tarhan tädit sitä olisi voineet tietää", tytär evästi isäänsä, "sillä ne eivät katsele koskaan Pikku kakkosta."

Isä tajusi taas tulleensa entistä viisaammaksi. Eli Pikku kakkosenkin katsominen kannattaa. Ainakin melkein aina.

Ilkka Isosaari

 


Kolumnistin muut kolumnit