Logo

Eteläisen Lahden lähiölehti kerran viikossa

Vapaa sana

meillä moni ei ymmärrä lukemaansa.ja nämä samat on sitten tekemässä päätöksiä.kun tekee ratkaisuja täytyisi ymmärtää mitä tekee.seuraukset on senmukaiset mitä nyt on. 17.08.2017 11:42
kirkon edustajat kerjää minulta rahaa. sitten muka kirkko avustaa köyhiä.missä se jumala ja enkelit olikaan.näidenhän se piti auttaa.mihin siinä minua tarvitaan. näyttäs se jumala enkeleineen kykynsä.eikä minulta pyytelisi apua. 10.08.2017 10:08
lasten erilainen pahoinvointi senkun paisuu.naiset vain vaikenemalla salaa osuuttaan.naiseltakin otetaan lapsi huostaan.kun ei kykene kasvattajana huolehtimaan.vähänä on naisten kyvyt.kun eivät ymmärrä kyvyttömyyttään. 04.07.2017 12:17
lisää naisasiaa arvostelua nainen ei salli. arvostelin yhtiön hallituksessa.minut puotettiin hallituksesta.tapahtui 2 minulle mieluisaa asiaa.naiset esitteli jälleen itseään.tämä pieni uutinen suuri asia. 26.06.2017 09:48
naisen tekemiä virheitä kasvattajana. piiloon ei enää voi laittaa.koska määrä on niin valtava.eilenkin oli pakko julkaista.niitä tuloksia mitä nainen on saanut aikaan.opettaja päiväkoti sossu on naisten alaa.tuloksia voi katsella nyt. 19.06.2017 08:23

Yksi plus yksi on :
   Vapaa sana -arkisto

Kolumnistit

Ilkka Isosaari

Toisistaan vieraantuneet suomalaiset

18.8.2017

Juhani Melanen

Brändi Lahden sietämätön hilpeys

18.8.2017

Papin Palsta

Jumalan tie

18.8.2017

Ville Skinnari

Lyhyt kesä ja pitkä syksy

18.8.2017


kirkko

Jos tiedät mitä tarkoitan

Olen huono rukoilija. Olen aina ollut. En tiedä mitä rukoilla. Näen mielessäni ihmisiä ja asioita, mutta en tiedä mitä heille pyytäisin. Iltarukouskin jää kesken, koska ajatukset harhailevat, ajaudun sivuraiteelle ja lopulta nukahdan. Tuntuu vähän nololta.

Kuin sinetiksi tälle hajotin rukoushelminauhan. Se on usein mukana ja hypistelen sitä kun nuorten kanssa rukoilemme. Se auttaa kokoamaan ajatuksia. Pyörittelin helmiä sormissani iltahartauden aikana ja nauha sanoi naps. Sitten kuului iik (minusta) ja kilinää (helmistä) ja sinne ne putoilivat kirkkosalin lattialle. Yksi kieri seimen viereen, kollega kävi poimimassa sen: "Helmiä on vaikka lampaat söis." Loput palauteltiin takariveistä. Ehtivät joka paikkaan.

Lauloimme ja rukoilimme ja pujottelin samalla karkulaisia takaisin nauhaan, etteivät mene hukkaan. Jokaisella helminauhan helmellä on oma merkityksensä. Nauhaan menivät kipuni ja iloni, se mihin en syntisenä pysty ja sen kaveriksi armon vakuutus. Viimeinen lipesi taas sormista ja kilahteli lattialle. Minä. Helmi, joka nauhassa olen minä.

Hienoa symboliikkaa. Helmi kieri lattialla, kauas nauhastaan, kauas toisten yhteydestä, se irtaantui tarkoituksestaan. Minä se siellä karkailen Jumalan läheltä, rukouksessakin, joka sentään on annettu minulle keinoksi olla yhteydessä Jumalaan. Ja toimii se yhteys rukouksessa toiseenkin suuntaan. Mutta kun on niin paljon muuta. Ajatukset kimpoilevat kuin helmet lattialaatoilta. En rauhoitu rukouksen äärelle, en löydä sanoja. En rauhoitu jäämään kuulolle.

Helmeni ojennettiin minulle takaisin. Joku sen nosti ja pudotti takaisin kämmenelleni. Taas ymmärsin. Näinhän me teemme, seurakunnassa. Kannamme toisiamme rakkaudella. Ettemme menisi hukkaan. Tuomme rakkaudessa toisemme takaisin sen äärelle, mikä on olennaista. Yhteyteen Jumalan kanssa. Yhteyteen toistemme kanssa. Ymmärtämään.

Ymmärsin, että ne hajanaiset mietteeni, ne kuvat, jotka mielessäni välähtelevät, ne ovat minun rukouksiani. Ne ovat sanojen ja lauserakennelmien ulottumattomissa. Ei niille tarvitsekaan olla sanoja. Jumala tietää kaiken. Hän tietää mitä tarkoitan. Hän tietää mitä tarvitsemme.
Laitoin helmet taskuun. Jäin laulujen rukouksen kannateltavaksi.

Anu Toivonen

 


Kolumnistin muut kolumnit