Logo

Eteläisen Lahden lähiölehti kerran viikossa

Vapaa sana

meillä moni ei ymmärrä lukemaansa.ja nämä samat on sitten tekemässä päätöksiä.kun tekee ratkaisuja täytyisi ymmärtää mitä tekee.seuraukset on senmukaiset mitä nyt on. 17.08.2017 11:42
kirkon edustajat kerjää minulta rahaa. sitten muka kirkko avustaa köyhiä.missä se jumala ja enkelit olikaan.näidenhän se piti auttaa.mihin siinä minua tarvitaan. näyttäs se jumala enkeleineen kykynsä.eikä minulta pyytelisi apua. 10.08.2017 10:08
lasten erilainen pahoinvointi senkun paisuu.naiset vain vaikenemalla salaa osuuttaan.naiseltakin otetaan lapsi huostaan.kun ei kykene kasvattajana huolehtimaan.vähänä on naisten kyvyt.kun eivät ymmärrä kyvyttömyyttään. 04.07.2017 12:17
lisää naisasiaa arvostelua nainen ei salli. arvostelin yhtiön hallituksessa.minut puotettiin hallituksesta.tapahtui 2 minulle mieluisaa asiaa.naiset esitteli jälleen itseään.tämä pieni uutinen suuri asia. 26.06.2017 09:48
naisen tekemiä virheitä kasvattajana. piiloon ei enää voi laittaa.koska määrä on niin valtava.eilenkin oli pakko julkaista.niitä tuloksia mitä nainen on saanut aikaan.opettaja päiväkoti sossu on naisten alaa.tuloksia voi katsella nyt. 19.06.2017 08:23

Yksi plus yksi on :
   Vapaa sana -arkisto

Kolumnistit

Ilkka Isosaari

Toisistaan vieraantuneet suomalaiset

18.8.2017

Juhani Melanen

Brändi Lahden sietämätön hilpeys

18.8.2017

Papin Palsta

Jumalan tie

18.8.2017

Ville Skinnari

Lyhyt kesä ja pitkä syksy

18.8.2017


Kesälomalta riemulomalle (?)

Kesälomat on nyt lomailtu. Itse vietin lomaani jokavuotiseen tapaani lempilomakohteessani Itellassa. Painoin hommia kuin kuka tahansa duunari; viisi päivää viikossa silkkaa raadantaa ja seuraavat kaksi päivää vieläkin rankempaa kaljoittelua ja krapulaa. Sellaista se elämä on sitten kun on aikuinen ja kyllästynyt kaikkeen. Rutinoitua ja helppoa. Masentavaa ja ennen kaikkea säälittävää.

Näin 23-vuotiaana aikuisuus ei ole vielä kovinkaan ajankohtainen aihe. Helpottuneena jätin kesätyöni ja kesäelämäni vanhempieni nurkissa taakseni ja palasin yliopistomaailmaan. Sehän on pelkkää huvittelua fyysiseen postinjakajan työhön verrattuna. Ei enää krapulanmakuisia maanantaiaamuherätyksiä, ei kiroilevaa peilikuvaa, joka yrittää peittää tummia juovia silmien alla. Ei hyviä huomenia kun saapuu sukat litimärkänä työpaikalle, ei enää tummuneita banaaneja ja liian-vähän-hilloa-pohjalla -jogurtteja, ei valittavia työkavereita, ei yhtään tyhmää vitsiä. Ei enää portaita, ei koiria, ei samoja vie laskut naapuriin-juttuja.

Vaasassa asuu opiskelijaminä. Tuon minän elämää kadehdin koko kesän. Liian helppoa, liian ihanaa. Elämäni täällä on huvipuisto.

Se on vuoristorata. Ensin mennään vauhdilla ylös ja sitten tullaankin jo aika helvetin äkkiä alas. Kuvittelin viime viikolla ennen ensimmäisenkään kurssin alkua, että tässä sitä nyt opiskellaan helposti hyvään elämään. Minuahan ei enää yhdessäkään rappukäytävässä nähdä (no, ehkä jossain, muttei jakamassa Seiskaa). Akateeminen minä hankkii ehkä professorin arvonimen tai ainakin pulskan palkkapussin. Ensimmäisellä luennolla olin unohtanut kaiken. Siis ihan totaalisen kaiken.

Se on kummitusjuna. Tajusin opiskelevani neljättä vuotta. Siis neljättä. Yksi, kaksi, kolme, monta. Se on ikuisuus. Neljä on jo aika paljon ihmiseltä, joka ei varmasti mene mihinkään saakelin yliopistoon. Kuvittelin yliopistoihin siististi pukeutuvia elitistinuoria, kirjaviisaita päällepäsmäreitä ja besserwissereitä. Ajatella, miten hölmöä. Sellaisia siellä onkin. On siellä toki ikiopiskelijoiksi itseään kutsuvia opintotuilla elelijöitä ja taiteilijasieluisia tulevia alkoholistejakin. En tunne kuuluvani mihinkään noista ryhmittymistä. Pelottavinta on se, että todennäköisesti kuulun.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena oli herätellä mietteitä siitä, kumpi elämäni on oikeastaan lomailua: kesätyö vai opiskelu. Tietty saman kaavan toistaminen päivittäin, jossa aivoilla ei juuri ole tehtäviä vai aivojen ylikuormittuminen erilaisista ahdistuksen aiheista, joita joku voisi kutsua haasteiksi? Vaihteeksi tavoitteet jäivät tälläkin kertaa saavuttamatta.

Tulokseen ei tultu, enkä herätellyt kuin korkeintaan nälän. Tärkeintä kuitenkin on, että kirjoittaessani tätä pääsin jälleen kerran luistamaan muista tehtävistä.

Elina

Elina Salomaa

 


Ajankohtaista -arkisto