Logo

Eteläisen Lahden lähiölehti kerran viikossa

Vapaa sana

taas kuva kun suomi nainen innokkaan. muuttamassa meitän omaa geeniperimää.sakut ovat yksi suosikki. mutta ei ainut kansa.kuvakin jo kertoo piilottelun epäonnistuneen. kun asia paisuu tarpeeksi isoksi. 16.10.2017 08:21
yle.fi sivuuilla suomi nainen.leveilee taas kuinka hän muutti arabiaan.eikä ole ainoa tapaus.ei ole meillä yhteistä isänmaata. 09.10.2017 09:37
kepun naiset oli seksin oston vaatimassa rangaistavaksi.mutta myynti sallitaan. se oli kepulainen oikeuskäsitys.puolustaa hienostorouvia niinkuin korusuunnittelija rouvan kaltaisia. 02.10.2017 19:09
pesula toimii ,pyykkiä tulee kassi kaupalla. 01.10.2017 14:31
toiko nimen muutos tulosta. kun nimeä muutettiin metsätyömiehestä metsuriksi. saatiinko naiset tekemään 40 prosenttia pöllipinosta.jotta se kiintiö edes täyttyy.tämäkin unehtuu naisilta puhuttaessa siitä tasa-arvosta. 25.09.2017 07:53

Yksi plus yksi on :
   Vapaa sana -arkisto

Kolumnistit

Ilkka Isosaari

Euroopan sairas mies

20.10.2017

Papin Palsta

Kaikki kääntyy hyväksi

20.10.2017

Ville Skinnari

Elämä ja kuolema

20.10.2017


Kesälomalta riemulomalle (?)

Kesälomat on nyt lomailtu. Itse vietin lomaani jokavuotiseen tapaani lempilomakohteessani Itellassa. Painoin hommia kuin kuka tahansa duunari; viisi päivää viikossa silkkaa raadantaa ja seuraavat kaksi päivää vieläkin rankempaa kaljoittelua ja krapulaa. Sellaista se elämä on sitten kun on aikuinen ja kyllästynyt kaikkeen. Rutinoitua ja helppoa. Masentavaa ja ennen kaikkea säälittävää.

Näin 23-vuotiaana aikuisuus ei ole vielä kovinkaan ajankohtainen aihe. Helpottuneena jätin kesätyöni ja kesäelämäni vanhempieni nurkissa taakseni ja palasin yliopistomaailmaan. Sehän on pelkkää huvittelua fyysiseen postinjakajan työhön verrattuna. Ei enää krapulanmakuisia maanantaiaamuherätyksiä, ei kiroilevaa peilikuvaa, joka yrittää peittää tummia juovia silmien alla. Ei hyviä huomenia kun saapuu sukat litimärkänä työpaikalle, ei enää tummuneita banaaneja ja liian-vähän-hilloa-pohjalla -jogurtteja, ei valittavia työkavereita, ei yhtään tyhmää vitsiä. Ei enää portaita, ei koiria, ei samoja vie laskut naapuriin-juttuja.

Vaasassa asuu opiskelijaminä. Tuon minän elämää kadehdin koko kesän. Liian helppoa, liian ihanaa. Elämäni täällä on huvipuisto.

Se on vuoristorata. Ensin mennään vauhdilla ylös ja sitten tullaankin jo aika helvetin äkkiä alas. Kuvittelin viime viikolla ennen ensimmäisenkään kurssin alkua, että tässä sitä nyt opiskellaan helposti hyvään elämään. Minuahan ei enää yhdessäkään rappukäytävässä nähdä (no, ehkä jossain, muttei jakamassa Seiskaa). Akateeminen minä hankkii ehkä professorin arvonimen tai ainakin pulskan palkkapussin. Ensimmäisellä luennolla olin unohtanut kaiken. Siis ihan totaalisen kaiken.

Se on kummitusjuna. Tajusin opiskelevani neljättä vuotta. Siis neljättä. Yksi, kaksi, kolme, monta. Se on ikuisuus. Neljä on jo aika paljon ihmiseltä, joka ei varmasti mene mihinkään saakelin yliopistoon. Kuvittelin yliopistoihin siististi pukeutuvia elitistinuoria, kirjaviisaita päällepäsmäreitä ja besserwissereitä. Ajatella, miten hölmöä. Sellaisia siellä onkin. On siellä toki ikiopiskelijoiksi itseään kutsuvia opintotuilla elelijöitä ja taiteilijasieluisia tulevia alkoholistejakin. En tunne kuuluvani mihinkään noista ryhmittymistä. Pelottavinta on se, että todennäköisesti kuulun.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena oli herätellä mietteitä siitä, kumpi elämäni on oikeastaan lomailua: kesätyö vai opiskelu. Tietty saman kaavan toistaminen päivittäin, jossa aivoilla ei juuri ole tehtäviä vai aivojen ylikuormittuminen erilaisista ahdistuksen aiheista, joita joku voisi kutsua haasteiksi? Vaihteeksi tavoitteet jäivät tälläkin kertaa saavuttamatta.

Tulokseen ei tultu, enkä herätellyt kuin korkeintaan nälän. Tärkeintä kuitenkin on, että kirjoittaessani tätä pääsin jälleen kerran luistamaan muista tehtävistä.

Elina

Elina Salomaa

 


Ajankohtaista -arkisto