Logo

Eteläisen Lahden lähiölehti kerran viikossa

Vapaa sana

taas kuva kun suomi nainen innokkaan. muuttamassa meitän omaa geeniperimää.sakut ovat yksi suosikki. mutta ei ainut kansa.kuvakin jo kertoo piilottelun epäonnistuneen. kun asia paisuu tarpeeksi isoksi. 16.10.2017 08:21
yle.fi sivuuilla suomi nainen.leveilee taas kuinka hän muutti arabiaan.eikä ole ainoa tapaus.ei ole meillä yhteistä isänmaata. 09.10.2017 09:37
kepun naiset oli seksin oston vaatimassa rangaistavaksi.mutta myynti sallitaan. se oli kepulainen oikeuskäsitys.puolustaa hienostorouvia niinkuin korusuunnittelija rouvan kaltaisia. 02.10.2017 19:09
pesula toimii ,pyykkiä tulee kassi kaupalla. 01.10.2017 14:31
toiko nimen muutos tulosta. kun nimeä muutettiin metsätyömiehestä metsuriksi. saatiinko naiset tekemään 40 prosenttia pöllipinosta.jotta se kiintiö edes täyttyy.tämäkin unehtuu naisilta puhuttaessa siitä tasa-arvosta. 25.09.2017 07:53

Yksi plus yksi on :
   Vapaa sana -arkisto

Kolumnistit

Ilkka Isosaari

Nguyen Närpiöstä, päivää!

13.10.2017

Juhani Melanen

Lahen Tilakeskus vai Pilakeskus?

13.10.2017

Papin Palsta

Hyvää elämää etsimässä

13.10.2017

Ville Skinnari

Koko perheen päiväkoti

13.10.2017


Ilen hajatelmat

Ile

Dieetillä

Tuntuu kuin kesäisin olisi enemmän sukujuhlia kuin muuten, vaikka ihmiset syntyvät ja kuolevat suurinpiirtein tasapuolisesti pitkin vuotta. Ainakin kuolevat. Syntymäajankohdastaanhan jokainen voi päätellä, onko tullut maailmaan vanhempien juhannustaikojen vai vapun himojen seurauksena. Varmaankin tuo tuntuma selittyy sillä, että kesällä mennään useammin naimisiin ja päästään ripille.

Sukujuhlissa tavataan ihmisiä, joita ei ole nähnyt vähään aikaan, parhaimmillaan muutamaan vuoteen. Jälkimmäisessä tapauksessa vieraat arvuuttelevatkin, onko nurkassa istuva ujon tuntuinen mies pidot pitävän emännän naapureita vai kenties juhlakalun oikea, biologinen isä. Näin kävi muun muassa poikani rippijuhlilla. Ei siinä mitään. Kun sukulais- ja naapuruussuhteet on selvitetty, voidaan keskittyä tärkeämpiin juttuihin. Yleensä seurueen naisväestä joku huomaa jonkun toisen pudottaneen kiloja urakalla. Siitäkös vasta alkaa vimmattu pulina! Millä menetelmällä? Miten nopeasti? Onko pakko liikkua ja maksaako maltaita? Vielä kiihkeämmäksi keskustelu yltyy, kun joku muistaa lukeneensa, kuinka parhaimmillaan 150 kiloa painanut Vesa-Matti Loiri on taas tsempannut itsensä valkokangasmittoihin ja sitä kautta eroottiseen rooliin.

No, vastaukset edellä esitettyihin kysymyksiin ovat samoja, oltiinpa sukujuhlissa tai ei. Pikadieeteillä ei saada aikaan pysyvää painonpudotusta. Kun rääkki on ohi, mehupaastoaja, kananmunilla ja valkoviinillä itseään ravinnut tai hiilihydraatteja vältellyt palaa pian entisiin ruokailutottumuksiin ja lihoo ennätysajassa takaisin vanhoihin mittoihinsa. Ammattilaiset kutsuvat tätä jojo-ilmiöksi.

Raaka totuus on edelleenkin, että ihminen laihtuu vain kuluttamalla enemmän kaloreita - tai niitä pahuksen kilojouleja - kuin hankkii, eli syö - ja varsinkin juo. Alkoholilla nimittäin leveää elämää viettävä sohvaperuna tuplaa hyvinkin päivittäisen kalorimääränsä ja lihoo entisestään. Niin ihanalta kuin se joistain kuulostaakin, liikunnan osuutta laihduttamisessa on liioiteltu. Entistä työpaikkalääkäriä lainatakseni, ihminen ei kerta kaikkiaan pysty, eikä ehdi liikkumaan niin paljon, että voisi sen jälkeen syödä ja juoda mielinmäärin. Siispä huomio on kiinnitettävä ravintotottumuksiin. Syömiselle ja juomiselle on yksinkertaisesti vain asetettava sellaiset rajat, joita voi noudattaa loppuelämänsä eikä vain hetkellisesti, kuurina. Kyse on puhtaasti elämäntapamuutoksesta.

Itselläni on kokemusta kahdestakin eri vippaskonstista, jolla paino saadaan nopeasti alas - ja saatiinkin. Toinen oli lahtelaisen ystäväni johtaja J. Järvisen lanseeraama glaubersuoladieetti ja toinen entisen suurjuoksijan Juha Väätäisen hehkuttama kaalisoppakuuri. Johtaja Järvisen dieetti aloitettiin vetäisemällä sisuksiin kannullinen kraanavettä glaubersuolalla terästettynä. Kun neste oli vaikuttanut aikansa, suoli tyhjeni vauhdilla niin lyhyellä varoitusajalla, että oli syytä pitää vartiota vessan lähistöllä. Elimistön niin sanotusti puhdistuttua, nautittiin viikon verran pelkästään haaleaa vettä tai vissyä. Ainoastaan ksylitoli-purkkaa sai jauhaa, ettei henki haissut kropan hakiessa uutta kemiaansa. Samalla harjoitettiin kevyttä hyötyliikuntaa. Omalta kohdaltani kuuri loppui siihen, kun ajoin työmatkallani Riihimäen keskustan läpi ja haistoin ylitaivaallisen tuplajuustohampurilaisen aromin paikalliselta grilliltä. Paino putosi puolesta kilosta jopa kiloon päivässä, mutta tuli parissa päivässä takaisin.

Sama lopputulos saavutettiin kaalisoppadieetillä, joka vaikutti alkuun mukavammalta. Oli lupa syödä "taikakeitoksi" kutsuttua ja läskiä polttavaa kaalisoppaa niin paljon kuin sielu sieti. Joinakin päivinä sai nauttia rajattomasti hedelmiä tai vihanneksia, jopa rasvatonta kalkkunaa. Keiton sai maustaa, miten halusi, ja se maistuikin ensi alkuun taivaalliselta. Kun pari päivää oli kulunut, keiton haju tunki ulos suusta ja korvista ja koko asunto haisi kuin neuvostoliittolainen kommuuni. Pää oli jatkuvassa kaalikeittokohmelossa ja unet olivat hirvittäviä vihreänsävyisiä painajaisia. Kroppa huusi veristä pihviä, ja jos huoneistossa olisi ollut kotieläimiä, ne olisivat kuolleet kaasumyrkytykseen. En tiennyt enää, oliko riutunut peilikuvani todellisuutta vai itsensä kiduttamisesta johtuvaa hallusinaatiota.

Kummastakin superdieetistä opin sen verran, että aion jatkossa ainoastaan keskittyä Veskun tavoin odottelemaan sitä suurta ja eroottista elokuvaroolia.

Ilkka Isosaari

 


Kolumnistin muut kolumnit