Logo

Eteläisen Lahden lähiölehti kerran viikossa

Vapaa sana

nainen kuulemma käyttää pehmeitä arvoja.tehdessään päätöksiä johtaessaan minisreriötä.kun vr paloitellaan missä näkyy tämä pehmeys. 18.09.2017 07:54
hajuherkkyys naisilla kääntyy eduksi. on jälleen yksi syy laistaa työtehtäviä. on ne käsitykset nurinkuriset valtakunnassa.miehillä haisevakin työ on kelvattava. 11.09.2017 08:50
feministit marssi naisten oikeuksien puolesta.mutta kyky hoitaa osuutensa työssä unohtui.samoin vastuu ja velvollisuudet.sama toistuu jatkuvasti. 04.09.2017 08:25
suomi nainen esitteli kreikkalaista miestä uutisissa.kun täällä sosturva parempi. paljonko näitä tapauksia oikein on.viime vuosikymmeninä.me miehet tietenkin maksamme sitä sosturvaa.turha puhua yhteisöllisyydestä. 28.08.2017 08:59
sisäiset uhat selvitettävä sanoo kanerva. poliitikko ei ymmärrä näköjään uhkia. on meillä siinä poliitikko.no ainakin naisten tekemät vääryydet.jotka on selvittämättä.kyvyttömät pois paikoiltaan. 21.08.2017 08:42

Yksi plus yksi on :
   Vapaa sana -arkisto

Kolumnistit


Ilen hajatelmat

Ile

Jorma Hynninen

Harvoin saa lukea yhtä riipaisevan rehellistä elämäkertaa kuin Pekka Hakon tuore kirja oopperalaulaja Jorma Hynnisestä, Sielun maisemia (Kirjapaja, 2012). Teos piirtää alkuun muotokuvaa lahjakkaasta monitaiturista, joka elää tinkimättömästi työlle ja työnsä ehdoilla. Pian käy ilmi, että Savossa, Sorsakoskella syntynyt Hynninen viettää ulkomailla kaikkea muuta kuin kosmopoliitin elämää. Syrjäänvetäytyvä ja fysiikastaan hyvää huolta pitävä mies ei viihdy kulttuurieliitin cocktail-kutsuilla, vaikka hän saattaisi niiden kautta saada lisää merkittäviä työtilarjouksia. Hynninen ei tingi periaatteistaan olla luopumatta juuristaan. Menestystä varjostaa jatkuva koti-ikävä, kaipuu perheen pariin ja maalle.

Hako paljastaa suuresta lahjakkuudesta huvittaviakin luonteenpiirteitä. Paitsi tinkimätön, Hynninen on myös armottoman pihi. New Yorkissa asuessaan hän säästää ruokakuluissa eikä suostu syömään ulkona ravintoloissa. Sen sijaan hän ostaa hedelmiä, porkkanoita ja sämpylöitä "herkutellakseen" hotellihuoneessa. Elintarvikkeet roikkuvat ulkoilmassa hotellin ikkunaan ripustetussa muovikassissa. "Reetta paheksui kovasti tätä tapaani, joka jatkui muutaman vuoden. Lopulta asetuin sellaiseen hotelliin, jonka huoneessa oli jääkaappi, ettei tavaroita tarvinnut enää roikotella ulkoilmassa", mies muistelee.

Hienon taiteilijan kiiltokuva murenee lopulta pala palalta, kun teos alkaa käsitellä Hynnisten perhe-elämää, ja mitä enemmän vaimo Reetta sekä lapset Ursula ja Laura pääsevät ääneen. Sanahelinä uhrauksista muuttuu konkreettisiksi esimerkeiksi perheen arjesta, jota eletään ja hengitetään puhtaasti isän pulssin tahtiin. Vaimo passaa miestään tekemällä kaiken arkisen hänen puolestaan, aina voileipiä myöten. Lapset liikkuvat kotioloissa varpaillaan, ettei suuri maestro vain häiriintyisi. "Jos jostain kuului yskäisy, yskijä laitettiin karanteeniin. Koko viisihenkinen perhe valjastettiin oksennustauteineen ja flunssineen varjelemaan isää", vuonna 1965 syntynyt Ursula kertoo.

Lopulta vanhimman lapsen, Markon kuolema vuonna 2005 pysäyttää Jorman pohtimaan omia arvojaan. Ennen esikoisensa kuolemaa hän oli joutunut testaamaan uskonnollista vakaumustaan, kun oli paljastunut, että Marko on homoseksuaali. Hynninen päättää ottaa selville kaiken mahdollisen aiheesta. Hän ymmärtää, ettei kyse ole suinkaan sairaudesta, kuten vielä 70-luvun lopussa yleisesti luultiin. Hako pukee saman asian sanoiksi vielä hienovaraisemmin: "Jorman oli hyväksyttävä, että jos nuori mies rakastaa toista nuorta miestä, se on luonnon valinta, se on aitoa rakkautta ei sairautta." Hynninen ei luovu uskostaan, mutta haastaa vuonna 2009 julkisesti kirkon ja sen vanhoillisimmat ajattelijat perusteelliseen keskusteluun.

70 vuoden rajapyykin saavutettuaan Hynninen on kypsynyt nöyryyteen oman elämänsä edessä. Hän kiteyttää ajatuksensa tavalla, joka ei kaipaa sen enempää kommentointia: "Ammattini kautta olen saanut nähdä elämän karuuden ja kauneuden. Kun sulatan nämä kokemukset omaan elämääni, tunnen saavuttaneeni sisäisen rauhan. Se on enemmän kuin onnellisuus, se on sydämen rauha. Siksi vanhuus on hieno elämänvaihe. Vanhuus on kunnioitettavaa. Sitä ei tarvitse hävetä, kuten ei niitä puutteita, joita vanhuus tuo tullessaan."

Ilkka Isosaari

 


Kolumnistin muut kolumnit