Logo

Eteläisen Lahden lähiölehti kerran viikossa

Vapaa sana

sisäiset uhat selvitettävä sanoo kanerva. poliitikko ei ymmärrä näköjään uhkia. on meillä siinä poliitikko.no ainakin naisten tekemät vääryydet.jotka on selvittämättä.kyvyttömät pois paikoiltaan. 21.08.2017 08:42
Kysyisin nyt. Saako tänne kirjoittaa, vaikka ei osaakaan. Aloitukset pienellä ym.söherrystä. Jos olis edes asiaa, niin vielähän sen saattaisi kestää. 20.08.2017 18:43
meillä moni ei ymmärrä lukemaansa.ja nämä samat on sitten tekemässä päätöksiä.kun tekee ratkaisuja täytyisi ymmärtää mitä tekee.seuraukset on senmukaiset mitä nyt on. 17.08.2017 11:42
kirkon edustajat kerjää minulta rahaa. sitten muka kirkko avustaa köyhiä.missä se jumala ja enkelit olikaan.näidenhän se piti auttaa.mihin siinä minua tarvitaan. näyttäs se jumala enkeleineen kykynsä.eikä minulta pyytelisi apua. 10.08.2017 10:08
lasten erilainen pahoinvointi senkun paisuu.naiset vain vaikenemalla salaa osuuttaan.naiseltakin otetaan lapsi huostaan.kun ei kykene kasvattajana huolehtimaan.vähänä on naisten kyvyt.kun eivät ymmärrä kyvyttömyyttään. 04.07.2017 12:17

Yksi plus yksi on :
   Vapaa sana -arkisto

Kolumnistit

Ilkka Isosaari

Toisistaan vieraantuneet suomalaiset

18.8.2017

Juhani Melanen

Brändi Lahden sietämätön hilpeys

18.8.2017

Papin Palsta

Jumalan tie

18.8.2017

Ville Skinnari

Lyhyt kesä ja pitkä syksy

18.8.2017


TV-draamaa vai totta?

Joillekin ihmisille näytteleminen ei tunnu olevan oikeaa työntekoa. Mitä muuta voisi päätellä siitä, kun ihmiset eivät enää erota suositussa tv-sarjassa esiintyvän näyttelijän roolihahmoa ja tämän todellista persoonaa toisistaan. Salatuissa elämissä alkoholistia ja itsemurhaa yrittänyttä Seppo Talasmaata näyttelevä Jarmo Koski on nyt joutunut häiriköinnin kohteeksi, koska osa Suomen kansasta ei oikeasti usko, että mies tulkistee sarjassa ainoastaan hänelle käsikirjoitettua roolia, eikä tällä kuvitteellisella hahmolla ole kerrassaan mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Eikä tämä ole tällä kertaa mitään iltapäivälehdistön paisuttelua. Kysykääpä vaikka Kotikatu-sarjassa juoppoa Hannesta näytelleeltä Risto Autiolta, reagoivatko tv-katsojat oikeasti näin typerällä tavalla. Kyllä reagoivat. Haastattelin aikoinaan Autiota hänen kotonaan Oitin keskustassa, kun mies valitteli aidosti tuohtuneena, ettei voi enää kävellä lähimarketissaan lähelläkään kaljalavoja, ilman että joku tulisi huomauttelemaan, että nyt hyvä mies korkki kiinni. "Se ei ollut mitään hyväntahtoista huulenheittoa, vaan ihmiset olivat tosissaan", mies huokasi tyrmistyneenä. Kovakuntoisesta Autiosta ei saisi alkoholin ongelmakäyttäjää tekemälläkään, mutta niin vain kyläläiset puhuivat miehen juomisen käänteistä sillä vakuuttavuudella, mitä he olivat "omin silmin" televisiosta nähneet.

Liikkuvan kuvan voima ja mahti luoda illuusioita on yhä tänäkin päivänä tyrmäävä. Jokainen muistaa, miten lujaa se kolahti lapsena. Vanhempieni tuttavapiiriin kuului monia näyttelijöitä, joiden edesottamuksia oli mukava seurata 60-luvulta televisiosta. Kunnes Pena-setä (koomikko Pentti Viljanen) kuoli yhdessä rillumarei-pätkässä. Itkin pari päivää, sillä Pena oli antanut kylässä käydessään aina markan tuliaiseksi, mikä oli pikkupojalle iso raha.

Eräänä iltapäivänä pihalta kotiin tullessani Pena kuorsasi krapulaansa olohuoneemme sohvalla. Tiesin, että äiti suuttuisi, kun yllättäisi vieraan, mutta samalla hämmästelin, miten mies voi olla taas elossa. Sitten isäni kertoi suurimman paljastuksen joulupukin oikean henkilöllisyyden selviämisen jälkeen. Hän selitti, etteivät näyttelijät kuole teatterissa eivätkä valkokankaalla, vaan he esittävät kuollutta. Siksi heitä kutsutaan näyttelijöiksi.

Vanhentuessaan tarpeeksi ihminen alkaa muistuttaa lasta yhä enemmän. Ainakin television katselijana. Kun ensimmäinen saippusarja Peyton Place alkoi, äitini liimautui joka lähetyspäivän ilta hyvissä ajoin kuvaruudun ääreen. Silloin ei saanut tiskata eikä imuroida kukaan mukaan, mikä sopi isäpapalle loistavasti. Sittemmin he tapittivat silmät sirrillään myös Kahden kerroksen väkeä ja Testamenttia.

Äidiltäni jäi ainoastaan yksi "Peiton paikan" jakso näkemättä. Olimme sillä viikolla lomamatkalla Kanariansaarilla. Kanarialla myöhemmin ollessani kiitin luojaani, että sain matkustaa yksin. Samaisen hotellin kaikki muut suomalaisasukkaat kokoontuivat hotellin aulassa joka ilta säännöllisesti kuvaruuduun ääreen seuraamaan Kauniita ja rohkeita - espanjaksi dubattuna.

Ainoastaan kerran olen käyttänyt julkkissuhteitani ja näyttelemisen mahtivoimaa omiin tarkoitusperiini. Se tapahtui, kun jututin edesmennyttä näyttelijää, Tapio Hämäläistä. Hämäläinen muistetaan varmaan äkkiseltään parhaiten Uuno Turhapuron appiukkona, mutta hän teki myös upean äänityön Muumien Hemulina. Eloisa poikani ei niihin aikoihin olisi halunnut millään mennä nukkumaan sovittuna aikana. Haastattelu venähti illan puolelle, ja kesken jutustelun poikani äiti soitti, ettei jälkikasvuni halua taaskaan mennä yöpuulle. Asia jätettiin minun kontolleni. Tiesin Hemulin olevan poikani suuri idoli, joten ujutin kännykän herra Hämäläiselle ja pyysin häntä kehottamaan Hemulin äänellä poikaani nukkumaan. Hämäläinen eläytyi roolisuoritukseensa perusteellisesti, minkä jälkeen nukutusongelmia ei enää ollut.

Nyt luisteltiin kauaksi Salatuista elämistä ja Jarmo Koskesta - paitsi ettei sittenkään. Hämäläisen tapaan Koski on mahtava ääninäyttelijä. Ennen nykyistä Taalasmaa-myllytystä, hänellä on ollut aikaisempaakin kokemusta roolihahmon ja siviiliminän sekoittumisesta. Silloin syypäänä oli Nalle Puh. "Olen Suomen ainoa virallinen Nalle Puh", Koski kehaisi minulle lehtijutussa ja kertoi, että Walt Disneyn tasoisilla Hollywood-tuotannoilla, on tarkka seula, kenet mistäkin maasta kelpuutetaan nimekkäisiin äänirooleihin. Koski sai tällaisen kunnian Suomessa.

Mutta itse episodiin. Koski oli viettämässä rauhallisia pääsiäispyhiä kotonaan Helsingissä, kun ovikello soi. No, naapurin lapsethan ne siellä olivat virpomassa. Kun Koski oli avannut oven ja sanonut hakevansa noitavieraille karkkia, nämä olivat jähmettyneet pystyyn. Kävi ilmi, että lapset olivat katsoneet aivan äskettäin Nalle Puhia televisiosta tai videolta. Siinä kynnyksellä he ihmettelivät monttu auki, miten naapurin setä oli yhtäkkiä oppinut puhumaan piirroshahmon äänellä.

Ilkka Isosaari

 


Kolumnistin muut kolumnit