Logo

Eteläisen Lahden lähiölehti kerran viikossa

Vapaa sana

sisäiset uhat selvitettävä sanoo kanerva. poliitikko ei ymmärrä näköjään uhkia. on meillä siinä poliitikko.no ainakin naisten tekemät vääryydet.jotka on selvittämättä.kyvyttömät pois paikoiltaan. 21.08.2017 08:42
Kysyisin nyt. Saako tänne kirjoittaa, vaikka ei osaakaan. Aloitukset pienellä ym.söherrystä. Jos olis edes asiaa, niin vielähän sen saattaisi kestää. 20.08.2017 18:43
meillä moni ei ymmärrä lukemaansa.ja nämä samat on sitten tekemässä päätöksiä.kun tekee ratkaisuja täytyisi ymmärtää mitä tekee.seuraukset on senmukaiset mitä nyt on. 17.08.2017 11:42
kirkon edustajat kerjää minulta rahaa. sitten muka kirkko avustaa köyhiä.missä se jumala ja enkelit olikaan.näidenhän se piti auttaa.mihin siinä minua tarvitaan. näyttäs se jumala enkeleineen kykynsä.eikä minulta pyytelisi apua. 10.08.2017 10:08
lasten erilainen pahoinvointi senkun paisuu.naiset vain vaikenemalla salaa osuuttaan.naiseltakin otetaan lapsi huostaan.kun ei kykene kasvattajana huolehtimaan.vähänä on naisten kyvyt.kun eivät ymmärrä kyvyttömyyttään. 04.07.2017 12:17

Yksi plus yksi on :
   Vapaa sana -arkisto

Kolumnistit

Ilkka Isosaari

Toisistaan vieraantuneet suomalaiset

18.8.2017

Juhani Melanen

Brändi Lahden sietämätön hilpeys

18.8.2017

Papin Palsta

Jumalan tie

18.8.2017

Ville Skinnari

Lyhyt kesä ja pitkä syksy

18.8.2017


Ilen hajatelmat

Ile

Syrjäytyneet

Syrjäytyneet voivat Suomessa erittäin pahoin. Viimeaikaiset uutiset perhesurmista - Helsingin Laajasalo viimeisimpänä - kertovat, että hätä on suuri, mutta sitä ei osata pukea sanoiksi, eikä hakea apua. Suomalaisen miehen ohella myös suomalainen nainen turvautuu äärimmäisenä keinona väkivaltaan. Meidän kulttuurissamme se laukeaa ikävä kyllä vasta pitkän patoutumisen jälkeen, jolloin se saa äärimmäisiä muotoja ja kohdistuu useimmiten lähimpiin ihmisiin.

On toki totta, että suurin osa perheriidoista käydään varsin arkisella tasolla. Psykologit ovat tutkineet - ja nauraneet päälle - että valtaosa avo- tai avioparien yhteenotoista johtuu, ei niinkään puolisoiden erilaisista persoonallisuudesta tai maailmankatsomuksesta kuin käytännön arkiaskareista. Siitä, jättääkö kumppani vessanpöntön kannen ylös vai alas, miten päin hän asettaa wc-paperirullan telineeseen tai mistä kohdasta hän puristaa hammastahnaputkiloa. Tiettävästi kuitenkaan nuo tai partakarvojen jättäminen pesualtaaseen, piereskely, kuorsaaminen, omituiset ruokailutottumukset tai puolison sukulaisten vastenmieliset luonteenpiirteet eivät ole johtaneet muuhun kuin suulliseen huomautteluun. Jatkuva nalkutus tuskin tekee aviosiipasta murhamiestä, eli raaoissa veriteoissa syy on jossain paljon syvemmällä.

Joku viisas on sanonut, että avioliitto on ainutlaatuinen instituutio siinä mielessä, että se saa kaksi toisiinsa mielettömästi rakastunutta ihmistä lopulta inhoamaan toisiaan sydämensä pohjasta. Parhaista ystävistä tulee pahimmat vihamiehet. Se, mikä kumppanissa saattoi seurusteluaikoina viehättää, joku huvittava ele, tapa tai piirre, jolle saattoi tirskua kaverien kanssa saunaillassa, onkin yhtäkkiä maailman ärsyttävin maneeri, pakkomielle, jonka vuoksi voisi raivopäissään vaikka lyödä tai tappaa toisen. Onneksi nämä tuntemukset eivät johda tavallisesti rauhanomaista avioeroa pidemmälle, mutta jos tunnemöykkyä ei avata, vanha käytösmalli siirtyy helposti seuraavaan parisuhteeseen.

Ehkäpä kannattaisi näyttää tunteet ajoissa, ennen kuin ne riistäytyvät käsistä. En muista lukeneeni Suomen kaltaisista surmauutisista Välimeren maissa, joissa ihmiset ovat tunnetusti temperamenttisempia, eivätkä tukahduta raivokasta mustasukkaisuuttaan alkoholin tai lääkkeiden voimalla. Mutta erona etelämaalaisiin, suomalaiset eivät ystävysty helposti toisen kanssa. Sitten, kun hän sen tekee, hän takertuu ja sitoutuu. Kari Tapion iskelmän sanoin häntä ei erota toisesta enää kuin kuolema ja virkavalta. Häntä ei jätetä!

Niin miehet kuin naisetkin pelkäävät elämässään eniten yksinäisyyttä. Suomalainen ei ole oppinut olemaan yksin, eikä olemaan sinut itsensä kanssa. Jos hän menettää onnen tai elämänilon, eikä jaksa enää, ex-kumppanillakaan ei saisi olla enää oikeutta ihmisarvoiseen elämään, saati uuteen onneen. Tämä on kirous, josta meidän on vain kerta kaikkiaan päästävä eroon.

Ilkka Isosaari

 


Kolumnistin muut kolumnit