Logo

Eteläisen Lahden lähiölehti kerran viikossa

Vapaa sana

sisäiset uhat selvitettävä sanoo kanerva. poliitikko ei ymmärrä näköjään uhkia. on meillä siinä poliitikko.no ainakin naisten tekemät vääryydet.jotka on selvittämättä.kyvyttömät pois paikoiltaan. 21.08.2017 08:42
Kysyisin nyt. Saako tänne kirjoittaa, vaikka ei osaakaan. Aloitukset pienellä ym.söherrystä. Jos olis edes asiaa, niin vielähän sen saattaisi kestää. 20.08.2017 18:43
meillä moni ei ymmärrä lukemaansa.ja nämä samat on sitten tekemässä päätöksiä.kun tekee ratkaisuja täytyisi ymmärtää mitä tekee.seuraukset on senmukaiset mitä nyt on. 17.08.2017 11:42
kirkon edustajat kerjää minulta rahaa. sitten muka kirkko avustaa köyhiä.missä se jumala ja enkelit olikaan.näidenhän se piti auttaa.mihin siinä minua tarvitaan. näyttäs se jumala enkeleineen kykynsä.eikä minulta pyytelisi apua. 10.08.2017 10:08
lasten erilainen pahoinvointi senkun paisuu.naiset vain vaikenemalla salaa osuuttaan.naiseltakin otetaan lapsi huostaan.kun ei kykene kasvattajana huolehtimaan.vähänä on naisten kyvyt.kun eivät ymmärrä kyvyttömyyttään. 04.07.2017 12:17

Yksi plus yksi on :
   Vapaa sana -arkisto

Kolumnistit

Ilkka Isosaari

Toisistaan vieraantuneet suomalaiset

18.8.2017

Juhani Melanen

Brändi Lahden sietämätön hilpeys

18.8.2017

Papin Palsta

Jumalan tie

18.8.2017

Ville Skinnari

Lyhyt kesä ja pitkä syksy

18.8.2017


Maria Jotunilla on sanomaa nykyisyyteenkin

Nuori sirkeä vaimo ja vähän tossukka mies, köyhtynyt maalaiskartano ja perinnön tavoittelu ovat kirjailija Maria Jotunin näytelmän "Tohvelisankarin rouva" punainen lanka. Jotunin näytelmä on saanut ensi-iltansa jo 1924, Suomen kansallisteatterissa.
Silloin näytelmän kartanonrouvan uskottomuuskuvio ja perinnön tavoittelu herättivät siinä määrin katsojissa närää, että nelikymmenvuotiaan Jotunin näytelmää ruodittiin jopa eduskunnassa. Syntyneistä ristiriidoista huolimatta Jotuni tunnustettiin jo eläissään harvinaiseksi naiskirjailijaksi, joka oli opiskelut Helsingin yliopistossa näytelmäkirjallisuutta ja oli harvinainen, komiikkaa taitava naiskirjailija.

Tuskin tämä Tuomo Aitan ohjaama ja sovittama komedia, välillä tragediaan taipuvana, herättää Lahden kaupunginteatterin katsojissa niin paljon närää, että teatterin moraalista kaupunginvaltuustossa keskustelua syntyisi kulttuurimäärärahoja käsiteltäessä. Mutta näytelmän perusasetelmat eivät vieläkään ole museoon heitettäviä. Jotunin sanoma ottaa edelleen rohkeasti kantaa miehen ja naisen, aviopuolisoiden välisiin valtasuhteisiin ja omaisuuden huonoon hoitoon ja toisen rahavarojen ahnehtimiseen.

Talojen isäntien, veljesten Aadolfin, Taneli Mäkelän (vierailija) ja Justuksen, Jorma Helmisen, salaisten rakkauksien hedelmät Matti-paimenpoika, Rasmus Tykkyläinen / Juri Juutinen ja sisäkkö Lempi, Liisa Loponen, saavat hekin isänsä. Maalaiskylä on täynnä juorun haluisia tarkkailijoita, asiat ovat kyläläisillä tiedossa, vaikka asianosaiset toisin kuvittelevat.

Tohvelisankari
Päivä paistaa ja kartanonisäntä Aadolf , Taneli Mäkelä (oik.pöydän päässä) nauttii iloisesta pöytäseurueesta vierellään vaimo Juulia, Lumikki Kouki, tytär Piia, Anniina Piiparinen, herrasmies Jussi Puhakka, emännöitsijä, Anna Pitkämäki ja paimenpoika Matti, Rasmus Tykkyläinen(vasemmalla).

Taneli Mäkelä vie hiljaisen hirtehisen hyväntahtoisesti, vähän konjakkiin kallistuvan, köyhtynyttä kartanonisännän nukkavierua roolia. Isännällä on vastapainona uusi koketti rouvansa, Juulia, Lumikki Kouki, jotta vanheneva mies haluaa vaimonaan pitää kuin kuun olisi taivaalta saanut. Koukin eleet ovat harkittuja, rahaa ja vaurautta ei ollutkaan, mutta on taito pitää miehet pikkurillin ympärillä! Eipä aviomies välitä, vaikka hänen silmiensä edessä vaimo toista rakastelee.

Ihastuksen kohde on vähän selkärangaton, herrasmies Veijo, Jussi Puhakka. Ah, niin komea, rahalle ja naisten kauneudelle perso nuori mies!
Syntyy kolmoisdraama, kun kartanonneiti Piia, Anniina Piiparinen, ja äitipuoli joutuvat saman miehen pauloihin.

Veljesten taloja pitävät pystyssä tomerat emännöitsijät, Riikka, Anna Pitkämäki, isäntä Aadolfin salarakas, mutta ei vihille vietävä ihminen.
Vihille sukanvarsisäästöjen takia hänet veisi rehvasteleva poliisi, Tapio Aarre-Ahtio, mutta saa rukkaset.
Melkein Justuksen vaimo, Karoliinan, Eeva-Kirsti Komulainen elämä häilyy juopottelevan tilanomistajan odotetun kuoleman ja testamentin välillä. Olin hieman yllättänyt Komulaisen ensimmäisen näytöksen turhan hätäisestä suorituksesta, syntyi häneltä odottamatonta ylinäyttelemistä. Oikeaan rytmiin hän pääsi myöhemmin.

Eipä Julius isäntä kuollut, oli vain ottanut turhan monta kulausta viinatrokari, Kai Kokko, myymää virolaista pirtua. Toinen näytös vie katsojan varsinaiseen karuselliin. Viinan uuvuttamia veljeksiä haudataan, ollaan lähes paratiisissa. Kari Laukkasen valaistus luo salaperäistä hämyä, ihmiset ovat pukeutuneet kuka mitenkin, eikä tiedetä, ollaanko maan vai pilven päällä.

Minna Välimäen lavastus on onnistunut, rappeutunut kartano, mikä on vuosia sitten elänyt loistonsa päiviä. Maalari - Elias, Mika Piispa, huiskii ansiokkaasti maalia seinille, mutta katse kiertää enemmän sisäkkö Lempin olemuksessa. Ränsistyneen talon vastakohtana ovat Tarja Lapintien kartanon rouvan ja neidin 1920 - 30 luvun muotia heijastelevat puvut.

Täysi katsomo eli mukana Juhani - näyttämön tapahtumissa ja taputti naseville vuorosanoille. Tohvelisankarin rouva ei ole huono valinta Maria Jotunin näytelmistä tämän päivän ihmisille katsottavaksi.

Marja-Liisa Niuranen

 


Ajankohtaista -arkisto