Logo

Eteläisen Lahden lähiölehti kerran viikossa

Vapaa sana

naisen tekemiä virheitä kasvattajana. piiloon ei enää voi laittaa.koska määrä on niin valtava.eilenkin oli pakko julkaista.niitä tuloksia mitä nainen on saanut aikaan.opettaja päiväkoti sossu on naisten alaa.tuloksia voi katsella nyt. 19.06.2017 08:23
sale töpeksi sipilän kanssa,oli yhteinen juoni. 17.06.2017 19:57
100 vuotiaan suomen juhlissa unohtuu tarkoituksella.puna-armeijan ja palmen porukan osuus.miten nämä auttoi suomi poloista pysymään jaloillaan. 12.06.2017 08:16
Mitäköhän läheisen kaupan myynnissä olevat elektroniikka- ja muut tuotteet tykkäävät paalutuksen tärinäatä??? 10.06.2017 14:31
Suomi 24:ään ei pääse.Ilmoittaa bad gateway.Missähän vika? 06.06.2017 12:00

Yksi plus yksi on :
   Vapaa sana -arkisto

Kolumnistit


Ilen hajatelmat

Ile

Moska

En ole koskaan ollut mikään tosi-tv-ohjelmien lämmin ystävä. Minusta on aivan sama, kuka jörnii ketä BB-talossa - maailmassa on mielestäni tärkeämpiäkin asioita. Yksi tv-sarja on kuitenkin saanut kiukun kihisemään vielä näitä tosijuttuja enemmän. Se on TV1:n puolella esitettävä Moska, satiiriksi tarkoitettu kuvaus keltaisen lehdistön ympyröistä. Sarjaa hehkutettiin etukäteen nimekkäällä tekijäkaksikolla Pirkka-Pekka Petelius ja Jari Tervo. Sitä oli pakko katsoa, jo ammatillisesta mielenkiinnostakin johtuen.

Heti ensimmäinen jakso kertoi, missä mennään, jonka jälkeen Moskan seuraaminen on ollut pelkkää tuskaa. Siis aihehan on kerrassaan herkullinen ja Tervon alkuperäisteoksista on tehty loistavia tv- ja elokuvasovituksia (Poliisin poika sekä Rikos ja rakkaus).
Olisi voinut pitää itsestäänselvyytenä, että ennen kirjailija-aikojaan ja Uutisvuodon nostetta Ilta-Sanomissa etulinjassa juttuja väsännyt Tervo tuntisi alan kuviot ja osaisi ammentaa niistä räväkkää, pirullista huumoria. Ei, onko vika sitten ohjaajassa, mutta lopputuloksena Moska on reippaasti yliampuvaa puskateatteria, jolla ei ole mitään vastinetta todellisuuden (7 päivää -lehti) kanssa. Tuntuu kuin sarjan käsikirjoittaja ei olisi koskaan edes vieraillut juorulehden toimituksessa. Kotikatsomoissa kieriskellään tuskasta, miten kyvykkäät näyttelijät - Maria Sid, Juha Veijonen ja Krista Kosonen - suoriutuvat kömpelöistä repliikeistään. Tuon tuosta roolihahmot heittävät ilmoille sanan journalismi karrikoidusti ääntäen. En kuullut niin hienoa sanaa ainakaan Seiskassa käytettävän.

Mikähän tässä aiheessa on niin ylitsepääsemättömän vaikeaa, kun nimekkäätkin kirjailijat kompuroivat tehtävänasettelun edessä? Onko aihe niin lähellä heitä, että sille ei pystytä ilkeilemään vapautuneesti. Voin vain kuvitella, millaista jälkeä britit saisivat vastaavasta teemasta aikaan. Tähän hätään lehdistön maailmaan sijoittuvista tv-viritelmistä mieleen nousevat Taikapeili (1995), Samppanjaa ja vaahtokarkkeja (1995-97 ) ja Tuliportaat (1998).

Taikapeili oli lopputulokseltaan yhtä korni kuin Moskakin. Toimituksen airuita näyttelivät Reinikaisesta tutut Tuija Vuolle ja Esko Roine. En tahdo vieläkään uskoa, että Lasse Lehtinen, samaan aikaan Hyvissä herroissa kovaa jälkeä nakuttanut kirjoittaja, kuului työryhmään. Sampanjaa ja vaahtokarkkien kohdalla hämmästeltiin iltapäivälehdissä, oliko käsikirjoittajaksi merkitty Kata Kärkkäinen saanut oikeasti jotain niinkin kirjallista aikaiseksi. Silti teksti oli armottoman köyhää. Tuliportaita jaksoi seurata jopa vaivaantumatta, osin Sylvi Salosen ja Tapani Pertun roolisuoritusten vuoksi ja siksi, että lehden toimituksella oli loppujen lopuksi vain pieni osuus kulisseissa.

Sen sijaan parin vuoden takaista, television uutistoimitukseen sijoittuvaa Uutishuonetta seurasi herpaantumatta. Siinä edellä mainittu Krista Kosonen teki nopean urakehityksen kokevana toimittajana viimeistään lopullisen läpimurtonsa. Sarjassa keskeiseen rooliin nousee pyrkyrimäistä, mutta viinaan menevää uutisankkuria esittävä Juho Milonoff. Miehen roolisuoritus oli niin uskottava, että yleisön piiristä tuli kyselyjä, tuollaistako se meno oli oikeasti Yleisradion uutistoimituksessa 60- ja 70-luvulla.

Uutishuoneen teho piili sen yksityiskohtien tarkkuudessa ja siinä, että katsojilla oli mielestään selvä visio siitä, kuka on toiminut satiiristen roolihahmojen esikuvana. Sarjassa eletään aikaa, joilloin Heikki Kahila ja Anssi Kukkonen olivat Suomen ykkösjulkkiksia. Kososen esittämästä toimittajasta tulee lopulta Yleisradion ensimmäinen naispuolinen uutisankkuri. Todellisuudessa ensimmäinen naispuolinen ankkuri oli Pirkko Arstila Mainos-TV:n puolella, yhtiöhän lanseerasi amerikkalaistyylisen tittelin varta vasten Suomeen. Yle ei viljellyt työnkuvissaan uutisankkuri-titteliä.

Moskan iskuvoima latistuu siihen, että siinä päinvastoin kuin Uutishuoneessa, työntekoon liittyvät yksityiskohdat eivät pidä paikkaansa. Todellisuudessa paljastusjuttuja ei vedetä enää hatusta, eikä päätoimittaja hypi sängyssä poliitikkojen kanssa rakentamassa petikumppanilleen myönteistä julkisuuskuvaa. Moskan otsikot eivät menisi kliseemäisyydessään ja latteudessan koskaan läpi nykyisten viihdelehtien käsittelyportaassa, eikä toimituspäällikkö toimittaisi lehteä salaa päätoimittajalta. Muutenkin, ihmeen pienellä työporukalla Moska saadaan valmiiksi ja ilmestymään, pomoja näyttää lehdessä olevan enemmän kuin työntekijöitä.

Paavo Haavikko lausahti aikoinaan, että suomalaisista valtaapitävistä ei voi tehdä parodiaa, koska ne tekevät sen itse. Ehkäpä Seiskan kaltaisesta instituutiosta on vaikea tehdä pilaa, koska ne tekevät sen itse paremmin.

Ilkka Isosaari


Kolumnistin muut kolumnit