Logo

Eteläisen Lahden lähiölehti kerran viikossa

Vapaa sana

sisäiset uhat selvitettävä sanoo kanerva. poliitikko ei ymmärrä näköjään uhkia. on meillä siinä poliitikko.no ainakin naisten tekemät vääryydet.jotka on selvittämättä.kyvyttömät pois paikoiltaan. 21.08.2017 08:42
Kysyisin nyt. Saako tänne kirjoittaa, vaikka ei osaakaan. Aloitukset pienellä ym.söherrystä. Jos olis edes asiaa, niin vielähän sen saattaisi kestää. 20.08.2017 18:43
meillä moni ei ymmärrä lukemaansa.ja nämä samat on sitten tekemässä päätöksiä.kun tekee ratkaisuja täytyisi ymmärtää mitä tekee.seuraukset on senmukaiset mitä nyt on. 17.08.2017 11:42
kirkon edustajat kerjää minulta rahaa. sitten muka kirkko avustaa köyhiä.missä se jumala ja enkelit olikaan.näidenhän se piti auttaa.mihin siinä minua tarvitaan. näyttäs se jumala enkeleineen kykynsä.eikä minulta pyytelisi apua. 10.08.2017 10:08
lasten erilainen pahoinvointi senkun paisuu.naiset vain vaikenemalla salaa osuuttaan.naiseltakin otetaan lapsi huostaan.kun ei kykene kasvattajana huolehtimaan.vähänä on naisten kyvyt.kun eivät ymmärrä kyvyttömyyttään. 04.07.2017 12:17

Yksi plus yksi on :
   Vapaa sana -arkisto

Kolumnistit

Ilkka Isosaari

Toisistaan vieraantuneet suomalaiset

18.8.2017

Juhani Melanen

Brändi Lahden sietämätön hilpeys

18.8.2017

Papin Palsta

Jumalan tie

18.8.2017

Ville Skinnari

Lyhyt kesä ja pitkä syksy

18.8.2017


Mitä ihimisekkin sanoo!

Kirjailija Orvokki Autio käsittele Pesärikko - trilogiassaan nuorten ihmisten aikuiseksi kasvamisen ongelmia ja mielenterveyden murtumista kapea- alaisessa maaseutukulttuurissa. Kirjailijan omalle murrealueella Pohjanmaan lakeuksilla elävistä ihmisistä rakentuu Lahden kaupunginteatterin Juhani- näyttämölle sovitettu näytelmä Pesärikko, punaisena lankana määräämisvalta, naapurien sanomisen pelko, häpeä ja välillä ironisen suorapuheinen huumori.

Näyttelijät ovat hyvässä vedossa pohjalaasen murteen kera. Sen ohjaus ja sovitus on teatterin omaan henkilökuntaan kuuluvan Eeva-Kirsti Komulaisen. Hänen roolihenkilövalintansa teatterin omista näyttelijöistä ei voi moittia. Pohjalaisten talojen tuvat ja kammarit huonekalujen ootrauksineen luo kuvaa suuresta ja laajasta ympäristöstä näyttämön taustalla näkyvin viljapeltomaisemineen.

Näytelmän sisin kertoo nuoresta avioliitosta, morsiamen lapsekkaasta uhmasta vanhempiaan kohtaan, nuoren aviomiehen sairaaloisesta mustasukkaisuudesta ja avioliiton kariutumisesta. Tragediastakin huolimatta katsomossa hiipii väkisinkin hymy suupieleen nasevien vuorosanoja kuunnellessa.

Pesärikko
Anna Pitkämäki ja Riitta Sorvali Pesärikko-näytelmän tunnelmissa

Nuori aviovaimo ja myöhemmin yksinhuoltaja Armi (Anna Pitkämäki), on jälleen monikasvoinen, avioliittoaan kokemattoman perhetytön jännityksellä odottava 19-vuotias. Toisen näytöksen yksinhuoltajuuden ja murrosikäisten lasten kasvatuksen kanssa kamppaileva, välillä harmaakasvoinen keski-ikää lähestyvä iältään vielä nuori nainen, huomaa, käsiohjelmaa lainaten; "Minä ittehän täs oon käsittänyt väärin. Orottanut sellaasta mitä ei oo olemassakaan."

Rakastettu, suuren talon poika ja taksiautoilija on Olavi (Mika Piispa), Larvan talon ainoa poika ja perillinen. Hän kantaa lapsuudessaan näkemäänsä isänsä tapaturmaiseksi sanottua kuolemaa painajaisunissaan. Salaisuus on myös Olavin nuoruuden hairahdus, mistä tietävät kaikki muut, paitsi ei nuori morsian. Piispan roolityö on hermostunutta, vähäisempikin vauhti olisi riittänyt, seestyneet hetket ovat tuokiot hänen metsään kyhätyssä lautamajassaan ja roolin valoisasta osasta.

Kun kylän asioista ei puhuta myöskään Armin perheessä, jää Aution , pohjanmaalaista kirjallisuutta tuntemattomalle, pitkäksi aikaa arvoitukseksi, miksi Isä (Jarmo Helminen) ja Äiti (Leena Kokko - Saukkonen), kaikessa lempeydessäänkin vastustavat tyttären seurusteluaikeita. Ja mitä sitten tapahtuu, nähdään näyttämöllä.
Näyttelijöitten työ on tasapainoista, monen yhteisen työvuoden tulosta. Saukko-Kokkosen toinen pieni rooli kätilönä synnytyksessä, on varsinainen silmänkääntötemppu. Yht´äkkiä sängystä suikertelevasta lakanasta sukeutuukin vastasyntynyt kapaloineen.

Talonväen menneistä asioista ei saa puhua, ne ovat häpeä. Näin on päättänyt miehensä nuorena menettänyt Laimi, Larvan emäntä (Ritva Sorvali). Kun Sorvali istuu avaran tuvan keinutuolissa, nousee katsojalle väkisinkin mieleen Niskavuori-näytelmien vanha emäntä. Ei niin, että hän olisi niistä plagiatio, vaan se on Sorvalin persoonallinen tapa hallita näyttämöä, vaikkapa ääneti istumalla. Talossa ei saisi tehdä mitään aikaisemmasta poiketen. Emäntä ja sairas sisar Ilmi (Mirja Räty), omassa sängyssään, muodostavat oivallisen parin vuoropuheluillaan siitä, mitä talossa ja ympäristössä on tapahtumassa. Rädyn komediallinen lahjakkuus ja persoonallinen ääni eivät kaipaa roolissa liikunnallisuutta, vaan hän hallitsee omalta osaltaan näyttämöä istumalla omassa sängyssään.

Toinen näytös on uudella tavalla perhekeskeinen. Äiti ja lapset elävät ehkä kaupunkimiljöössä Tampereella. Näytös on rauhallisempi kuin ensimmäinen osa, mistä ohjaaja on tehnyt katsojan kannalta liiankin vauhdikkaan tapahtumien aikajakson. Lapset Tiina (Liisa Loponen) ja Lasse, (Jari-Pekka Rautio) kaipaavat isää ja Larvaa. Loponen on kunnon murrosikäinen, joka kaipaa huomiota ja suojelee äidin hemmoittelemaa pikkuveljeä. Ahti (Jussi Puhakka), rehellinen mies, joka haluaisi päästä mukaan Armin elämään, mutta luovuttaa.

Hyvän karrikatyyrin tekee koulupsykologina Maija Rissanen. Toinen näytös korostaa Larvan emännän kautta edelleen naapureitten pelkoa, mitä ihimisetkin sanoo, kun Olavi sekosi ja nimitti itseään puutarhaneuvokseski, sairaalaan joutuminen oli pienempi ongelma.
Juhani-näyttämöllä esitetään hyvää pohjalaasta nykypäivänkin kansanteatteria.

Marja-Liisa Niuranen

 

 


Ajankohtaista -arkisto