Logo

Eteläisen Lahden lähiölehti kerran viikossa

Vapaa sana

miinakentässä paukkuu kuten porvoossa. naisvaltuutettu vain maalaa lasten naamaa.siinä sanomaa lastenoikeuksien päivälle.oma etu näkyy selvästi 20.11.2017 08:28
lasten oikeuksien päivänä.yksikään puolue ei ymmärrä puuttua.kyvyttömien äitien lastensa laiminlyöntiin.vaikka kovasti ovat huolissaan tasa-arvosta. 13.11.2017 08:20
hollolassa hirvikiväärin luoti ravintolan ikkunan läpi 10.11.2017 17:58
tilastoa isänpäivälle.perheistä joissa yksi vanhempi.äiti ja lapsia 150274.isä ja lapsia 31452.tämänkin muuttamista naiset vastustaa. 06.11.2017 08:23
Nykyään puolueitten mielipiteet on mitä on! Ne eivät kerro enää mitään! Sama, kuin tuuli ruohoa heiluttelisi! 04.11.2017 20:17

Yksi plus yksi on :
   Vapaa sana -arkisto

Kolumnistit

Ilkka Isosaari

Huonot ja hyvät uutiset

24.11.2017

Papin Palsta

Protestiliike

24.11.2017

Ville Skinnari

Ketään ei saa jättää yksin

24.11.2017


TS
Vänrikki Kariluoto (Johannes Holopainen) ja alikersantti Rokka ( Eero Aho) vyöryttämässä juoksuhautaa Aki Louhimiehen upeassa Tuntemattoman sotilaan kolmannessa versiossa.

Louhimiehen Tuntematon sotilas on vaikuttava sotaelokuva

Tämän vuoden varmasti puhutuin ja katsotuin elokuva on ohjaaja Aku Louhimiehen uusi filmatisointi Väinö Linnan legendaarisesta Tuntematon sotilas-teoksesta. Aikaisemmin aiheeseen ovat tarttuneet Edvin Laine (1955) ja Rauli Mollberg (1985). Jotkut ovat kyseenalaistaneet kolmannen version tarpeellisuuden. Tarviiko samaa elokuva todellakin tehdä 30 vuoden välein? Asiasta voidaan varmasti olla montaa mieltä, mutta ainakin allekirjoittaneen mielestä elokuva on itsessään varsin onnistunut ja tarpeellinen. Jos tällä uudella versiolla saadaan nuoret kiinnostumaan maamme historian vaaran vuosista ja yleensäkin siitä mitä Suomen historia pitää sisällään, on elokuvan missio onnistunut. "Kansa joka ei tunne menneisyyttään, ei hallitse nykyisyyttään, eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuutta varten", kuten kenraali Adolf Ehnrooth aikanaan osuvasti asian linjasi.

Tuntematon sotilas on Louhimiehen ohjauksessa tuotu tähän päivään nykyajan elokuvallisin keinoin. Teksti on kuitenkin onneksi edelleen liki 100 prosenttisesti Väinö Linnaa ja liki kaikki tutut repliikit edellisistä elokuvaversioista kuullaan. Tosin ne hauskatkin repliikit saavat hieman erilaisen merkityksen, koska kyseessä ei todellakaan ole Edvin Laineen rillumarei-elokuva sodasta, jossa vuoroin vitsaillaan ja vuoroin tapetaan.

Erona edellisiin versioihin Louhimies esittelee Rokan perheen sekä Kariluodon kihlatun/vaimon. Näin ohjaaja on saanut tuotua mukaan myös sen, miltä elämä näytti kotirintamalla. Rokan raskaana ruista leikkaava Lyyti-vaimo (Paula Vesala) saadaan nyt ensimmäistä kertaa valkokankaalle. Perheet elivät jatkuvassa epätietoisuudessa ja kuolemanpelossa. Koskaan ei voinut tietää milloin suruviesti rintamalta saapuu.

Elokuvan vahvinta antia on eittämättä todella vaikutttava kuvaus, äänimaisema ja musiikki, jotka kaikki kolme ovat täysin kansainväliset mitat täyttävää. Yhtään heikommaksi ei jää kohtalaisen nimekäs näyttelijäkaartikaan. Etukäteen kyseenalaistettiin varsinkin Aku Hirviniemen ja Jussi Vatasen kaltaisten "Putous-näyttelijöiden" ottaminen mukaan roolitukseen. Miehet ovat kuitenkin ammattitaitoisia näyttelijöitä ja he selviävätkin rooleistaan alikersantti Hietasena ja vänrikki Koskelana vakuuttavasti. Elokuvan kantava voima on kuitenkin Eero Ahon vakuuttavasti esittämä alikersantti Rokka. Sotaa peilataan vahvasti juuri Rokan kautta ja pikkuhiljaa sodan edetessä voimme huomata kuinka tuo iloinen velikultakin muuttuu synkemmäksi sitä mukaa, kun sota vain jatkuu ja jatkuu, tappion häämöttäessä jo horisontissa.

Louhimiehen Tuntematon sotilas tuo meille nähtäväksi sen, ettei sodassa ole voittajia. Sota pelottaa kaikkia, myös niitä ns. sankareita. Käsi vapisee niin Rokalla, Hietasella kuin Kariluodollakin. Sota saa esiin monissa raadollista ja epäinhimmilistä käyttäytymistä. Myös suomalaisissa sotilaissa. Esimerkiksi siinä missä Laineen Tuntemattomassa Rahikainen on iloinen kauppamies, varsinainen veitikka, on Louhimiehen Rahikainen (Andrei Alen) ronskisti ruumita ryöstelevä ja Petroskoissa tyttöjä parittava sutenööri. Uutta Louhimiehen versiossa on myös se, että siinä tuodaan hyvin selkeästi esille se, että Suomi taisteli jatkosodassa natsien rinnalla, mikä ei varmasti miellytä kaikkia tahoja. Mannerheimintiellä Helsingissä natsiliput liehuvat ja Hitlerkin käy Marskin syntymäpäivillä. Näinhän se oikeastikin meni.

Louhimies on tehnyt loistavan elokuvan, joka kolmen tunnin pituudestaan huolimatta jaksaa pitää ottessaan. Toteutukseltaan kyseessä on kansainväliset mitat täyttävä sotaelokuva, jonka toivoisi leviävän laajemmaltikin maailmalle. Parempaa ja osuvampaa elokuvaa tähän aikaan ei 100-vuotias Suomi voisi syntymäpäivälahjakseen saada. Se, onko tämän vuoden Jussi-palkinnot jo jaettu, on tietysti mielipidekysymys, mutta aika korkealle Louhimies joukkoineen riman muille elokuvien tekijöille nostaa. Elokuvan nähtyäni on sanottava, että jo entisestäänkin korkealla oleva arvostukseni sotaveteraaneja kohtaan nousi toiseen potenssiin. Ihan syystä.

Petri Salomaa


Ajankohtaista -arkisto