Logo

Eteläisen Lahden lähiölehti kerran viikossa

Vapaa sana

sisäiset uhat selvitettävä sanoo kanerva. poliitikko ei ymmärrä näköjään uhkia. on meillä siinä poliitikko.no ainakin naisten tekemät vääryydet.jotka on selvittämättä.kyvyttömät pois paikoiltaan. 21.08.2017 08:42
Kysyisin nyt. Saako tänne kirjoittaa, vaikka ei osaakaan. Aloitukset pienellä ym.söherrystä. Jos olis edes asiaa, niin vielähän sen saattaisi kestää. 20.08.2017 18:43
meillä moni ei ymmärrä lukemaansa.ja nämä samat on sitten tekemässä päätöksiä.kun tekee ratkaisuja täytyisi ymmärtää mitä tekee.seuraukset on senmukaiset mitä nyt on. 17.08.2017 11:42
kirkon edustajat kerjää minulta rahaa. sitten muka kirkko avustaa köyhiä.missä se jumala ja enkelit olikaan.näidenhän se piti auttaa.mihin siinä minua tarvitaan. näyttäs se jumala enkeleineen kykynsä.eikä minulta pyytelisi apua. 10.08.2017 10:08
lasten erilainen pahoinvointi senkun paisuu.naiset vain vaikenemalla salaa osuuttaan.naiseltakin otetaan lapsi huostaan.kun ei kykene kasvattajana huolehtimaan.vähänä on naisten kyvyt.kun eivät ymmärrä kyvyttömyyttään. 04.07.2017 12:17

Yksi plus yksi on :
   Vapaa sana -arkisto

Kolumnistit

Ilkka Isosaari

Toisistaan vieraantuneet suomalaiset

18.8.2017

Juhani Melanen

Brändi Lahden sietämätön hilpeys

18.8.2017

Papin Palsta

Jumalan tie

18.8.2017

Ville Skinnari

Lyhyt kesä ja pitkä syksy

18.8.2017


Ile  ILEN HAJATELMAT
 

Koiviston muisto ei unohdu

Kuulun siihen ikäluokkaan, jolle vuoden 1982 presidentinvaalit ja Mauno Koiviston valinta tasavaltamme presidentiksi merkitsi uuden ja avoimemman aikakauden alkua. Kukaan ei voi toki kiistää hänen edeltäjänsä, Urho Kaleva Kekkosen suuruutta valtiomiehenä, mutta tämä käyttäytyi välillä itsevaltiaan elkein, nöyristeli itään päin ja leimasi sanan säilällään ne poliitikot, jotka eivät niin tehneet. Suomi oli läntisen Euroopan ainoa maa, jossa ei uskallettu puhua niin sanotusta suomettumisesta.

Kekkosen itseoikeutettuna perintöprinssinä pidettiin alkoholiongelman kanssa paininutta Ahti Karjalaista, mutta tämän kärähtäminen rattijuopumuksesta 1979 sekä kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyt pamflettikirjanen Tamminiemen pesänjakajat vaikuttivat lopulta siihen, että kansa kääntyi Koiviston taakse. Karjalaista tukivat enää keskustapuolueen johto, taistolaiset, Neuvostoliitto ja elinkeinoelämän vuorineuvokset. Dramaattisessa Kuopion puoluekokouksessa keskustan presidenttiehdokkaaksi äänestettiin kuitenkin Johannes Virolainen.

Vaalien asetelma oli poikkeuksellinen, sillä yllättävän moni suomalainen oli tottunut äänestämään presidentinvaaleissa ainoastaan Kekkosta. Tämä oli valittu lisäksi presidentiksi poikkeuslailla 1973 ja loppuvuosina hänen terveydentilaansa piiloteltiin kuin diktatuurimaissa ikään. Vaikka lähestulkoon kaikki puolueet esittelivät oman ehdokkaansa, Koiviston valinta oli melkeinpä selviö etukäteen. Esimerkiksi kokoomuksesta, joka liputti Harri Holkerin puolesta, tiedettiin monen porvarinaisen, ja -miehenkin, äänestäneen Koivistoa. Suomeen valittiin ensimmäinen sosialidemokraattinen presidentti ensimmäisellä kierroksella.

Koiviston puoluerajat ylittävä suosio sai välillä koomisiakin piirteitä. Tiedetään, että mies ei ollut välttämättä kovin innostunut siitä, että Perustuslaillinen Oikeistopuolue kävi epävirallista kampanjaa hänen puolestaan. Sen nokkamies Georg C. Ehrnrooth tunnettiin raivokkaana Neuvostopolitiikan arvostelijana. Ehrnrooth jakeli auliisti haastatteluja työhuoneellaan, jonka seinällä komeili aikakauslehdestä repäisty juliste Mauno Koivistosta.

Television viihdeohjelmissa Koiviston hahmo oli ollut jo ministerivuosista lähtien kestosuosikki, josta näyttelijä Ismo Kallio teki sittemmin näköishahmon. Kansa ulvoi naurusta, kun rusettiin ja erivärisiin sukkiin pukeutunut "Vara-Manu" levitteli suuria käsiään ja totesi hiuskiehkuransa takaa turkulaisella korostuksella, että tilanne on erinomaisen huolestuttava.

Neuvostoliitossa pelättiin Koiviston valintaa presidentiksi kuin ruttoa, jopa uutta noottikriisiä ounasteltiin. Näin jälkeenpäin on pelkästään huvittavaa muistella, miten leppoisan oloisesta Manusta piirrettiin samanlaisia kauhukuvia kuin aikaisemmin Yhdysvaltain presidentiksi pyrkineestä Ronald Reaganista ja nyt myöhemmin Donald Trumpista. Sittemmin Koiviston ja lähinaapurimme välit normalisoituivat, kun ilmeni, että uusi presidentti osaa venäjää ja on tuntee hyvin sekä Neuvostoliiton historian, että kulttuurin.

Aina silloin tällöin Koivisto tuli julkisuuteen persoonallisilla kommenteillaan jostain päivänpolttavasta aiheesta. Näkemyksiään hän esitti myös kahden presidenttikautensa jälkeen kesäpaikastaan Inkoon Tähtelästä, jossa hän vietti aikaa entistä enemmän. Yksi keskustelunavaus oli Sarajevon olympialaisten aikoihin annettu kommentti, että kansallisuustunnukset ovat saaneet kansainvälisissä urheilukisoissa liikaa painoarvoa. Ajatus on edelleenkin, näin jääkiekon MM-finaalin alla, hyvin ajankohtainen. Eivätkö huippusuoritukset ole jo sinänsä juhlimisen arvoisia riippumatta siitä, miten yksittäinen kansakunta menestyy? Eikö kunnia pitäisi kohdistaa niihin yksilöihin, jotka ovat sen ansainneet?

Mauno Koivisto on ainakin ansainnut paikkansa Suomen historian yhtenä suurimmista presidenteistä. Ujon oloinen ja kömpelöltä vaikuttanut, myös fyysisiltä mitoiltaan suuri mies mittautti ensin kansansuosionsa voittamattomalta tuntunutta vastustajaa vastaan, avasi vasemmistopoliitikkona ovet länteen ja kulki Suomen valtion sheriffinä valitsemallaan tiellä tyylikkäästi loppuun asti.

Ilkka Isosaari

 


Kolumnistin muut kolumnit