Logo

Eteläisen Lahden lähiölehti kerran viikossa

Vapaa sana

naisen tekemiä virheitä kasvattajana. piiloon ei enää voi laittaa.koska määrä on niin valtava.eilenkin oli pakko julkaista.niitä tuloksia mitä nainen on saanut aikaan.opettaja päiväkoti sossu on naisten alaa.tuloksia voi katsella nyt. 19.06.2017 08:23
sale töpeksi sipilän kanssa,oli yhteinen juoni. 17.06.2017 19:57
100 vuotiaan suomen juhlissa unohtuu tarkoituksella.puna-armeijan ja palmen porukan osuus.miten nämä auttoi suomi poloista pysymään jaloillaan. 12.06.2017 08:16
Mitäköhän läheisen kaupan myynnissä olevat elektroniikka- ja muut tuotteet tykkäävät paalutuksen tärinäatä??? 10.06.2017 14:31
Suomi 24:ään ei pääse.Ilmoittaa bad gateway.Missähän vika? 06.06.2017 12:00

Yksi plus yksi on :
   Vapaa sana -arkisto

Kolumnistit


Ile ILEN HAJATELMAT
 

Kritiikin kannukset

Tuossa kaksi viikkoa takaperin kahdessa suomalaisessa päivälehdessä julkaistiin toisistaan aika lailla poikkeavat arvostelut BBC:n tuoreesta rikossarjasta, Pako pimeydestä. Toisen lehden tv-kriitikon mielestä sarja oli harvinainen hutilyönti maineikkaalta brittiyhtiöltä, toinen näki siinä paljon orastavaa hyvääkin. Vieläkin jyrkempiin arvioihin - niin puolesta kuin vastaan - oli päädytty sarjan kotimaassa.

Ei siinä mitään, hyväksyn molempien huomiot - vai pitäisikö sanoa tuomiot? Kritiikkihän perustuu pohjimmiltaan makuasioihin, joista ei voi kerta kaikkiaan kiistellä. Kaikki kauneus on tavallaan arvostelijan silmässä. En itsekään ole vielä sulattanut täysin kovasti hehkutetun suomalaissarja Sorjosen ensivaikutelmaa ja alkukäänteitä, vaikka sen piti viedä meidät kertaheitolla mukaan ruotsalaisten ja tanskalaisten luomaan, ylistettyyn Nordic noir -genreen ja -buumiin. Silta-sarjan Saga Norenin tai nykyajan Sherlock Holmesin sijaan Ville Virtasen neuroottinen, mutta nero rikostutkija tuo maneereineen mieleeni edelleenkin jenkkien komediasarjan Monk päähenkilön. Hyvä vertailukohde sinänsä - onhan Monk kerännyt lukuisia alan arvostettuja palkintoja - mutta Sorjosta ei ollut luotu komediaksi.

Älkää ottako kriitikkoa liian vakavasti, varsinkaan, jos ette ole samaa mieltä hänen kanssaan. Arvostelija on vain mittari, tai se isoisän kodin seinälle unohtunut ilmapuntari, jota vasten voi peilata omia näkemyksiään. Onneksi kriitikoilla ei ole enää samanlaista valtaa kuin vaikkapa 1970- ja -80-luvuilla, jolloin Jukka Kajavan arvostelu Helsingin Sanomissa saattoi vaikuttaa suoraan teatterien kassavirtaan tai tv-ohjelman katsojalukuihin. Valistuneet lukijat ovat löytäneet aina paikallislehtiä myöten omat suosikkiarvostelijansa, joihin voi luottaa tai joiden mielipiteeseen voi verrata katsojana omiaan. Tai yhtä lailla lukijana, jos kyse on kirjallisesta tuotannosta ja kuulijana, jos musiikista.

Esimerkiksi juuri 1980-luvulla meitä saattoi olla Yleisradion ja silloisen MTV:n tiloissa viikoittain useampikin tv-kriitikko, jotka katselivat ennakkoon saman tai seuraavan viikon uutuusohjelmia kirjoittaakseen niistä arvioinnin esityspäivän lehteen. Nyt jo edesmennyt Kajava hääräsi tietysti päällepäsmärinä. Elokuvia katsomassa oli yleensä vakiintunut porukka: Mikael Fränti Hesarista, Markku Tuuli Katsosta, Antti Lindqvist Kansan Uutisista, Lahden lyseon kasvatti Pertti Lumirae Suomen sosialidemokraatista ja Taru Mäkelä Uudesta Suomesta. Itse kirjoitin aluksi Hämeen Sanomille, sittemmin Aamulehteen. Nimekkään listan alkupään aika on jo korjannut. Tarun vei valkokangas muuten mukanaan ja hänestä on kehittynyt kuuluisa elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja.

Ei meilläkään mitään keskinäisiä riitoja, ainakaan elokuvista tai tv-ohjelmista ollut, vaikka usein erimielisiä olimmekin. Jokainen tiesi suurin piirtein etukäteen, millaisen arvostelun kukin lehteensä kirjoittaa.

Kokeneemmalla porukalla oli myös omat metkunsa, joilla olemattomista juttupalkkioista nauttivat freelancerit hieman paransivat tuntiliksaansa. Uskallan tämän nyt tässä vaiheessa paljastaa, koska rikos on niin sanotusti vanhentunut. Lumirae ja Lindqvist olivat yleensä nähneet suurimman osan televisiossa esitettävästä leffatuotannosta etukäteen joko elokuvateatterissa tai muuten. Niinpä miehet, jotka halusivat eräänä kesäisenä hellepäivänä minimoida työn ja maksimoida oluenjuonnin, yllätettiin katsomasta vanhoja kotimaisia elokuvia editointihuoneessa pikakelauksella. Herrat lähtivät terassille hieman nolon näköisinä, mutta elokuva-arvioista ei löytynyt yhtäkään asiavirhettä.

Ilkka Isosaari

 

 


Kolumnistin muut kolumnit