Logo

Eteläisen Lahden lähiölehti kerran viikossa

Vapaa sana

miinakentässä paukkuu kuten porvoossa. naisvaltuutettu vain maalaa lasten naamaa.siinä sanomaa lastenoikeuksien päivälle.oma etu näkyy selvästi 20.11.2017 08:28
lasten oikeuksien päivänä.yksikään puolue ei ymmärrä puuttua.kyvyttömien äitien lastensa laiminlyöntiin.vaikka kovasti ovat huolissaan tasa-arvosta. 13.11.2017 08:20
hollolassa hirvikiväärin luoti ravintolan ikkunan läpi 10.11.2017 17:58
tilastoa isänpäivälle.perheistä joissa yksi vanhempi.äiti ja lapsia 150274.isä ja lapsia 31452.tämänkin muuttamista naiset vastustaa. 06.11.2017 08:23
Nykyään puolueitten mielipiteet on mitä on! Ne eivät kerro enää mitään! Sama, kuin tuuli ruohoa heiluttelisi! 04.11.2017 20:17

Yksi plus yksi on :
   Vapaa sana -arkisto

Kolumnistit

Ilkka Isosaari

Huonot ja hyvät uutiset

24.11.2017

Papin Palsta

Protestiliike

24.11.2017

Ville Skinnari

Ketään ei saa jättää yksin

24.11.2017


Ile  ILEN HAJATELMAT



Muistatko vielä Kasinon, Seiskan ja Mustanmaijan?

Onneksi on vielä yksi sosiaalisen seurustelun ja kanssakäymisen muoto, jota tietotekniikka ei ole sekoittanut. Se on tietysti vanhan ajan perinteiset korttipelit. Treffeillekään kun ei tahdo enää nykyään päästä kuin netin tai kännykän välityksellä.

Ja nyt en tarkoita korttipelejä, joissa suuret rahasummat tai sukukartanot vaihtavat omistajaa, enkä edes nettipokeria. En pyykkipojilla tai tulitikuilla pelattavaa Sököä, enkä Räsypokkaakaan, vaan lapsuudesta ja teini-iästä tuttuja, harmittomia seurapelejä, joissa jokainen oppi vuorollaan sekoittamaan korttipakan ja samalla korttien arvot ja niihin liittyvät, pelikohtaiset muuttujat. Voittaja oli se, joka pääsi ensimmäisenä eroon korteistaan tai hankki eniten pisteitä, eikä kenelläkään ollut vaaraa addiktoitua.

Ainakin me kaikki ikäloppujen sukupolvien edustajat muistamme varmasti Mustanpekan ja Mustanmaijan, joiden alkeet opittiin jo kotona - paitsi, jos sattui olemaan kiihkouskovaisesta perheestä. Koulujen väli- ja hyppytunneilla pelattiin Seiskaa ja Kasinoa, kunnes piti valita porukan Paskahousu. Yhtä kaikki - leppoisaa viihdettä ja ajankulua, jossa parhaimmat pelaajat pääsivät välillä jopa käyttämään aivojaan.

Tämä upea vanha perinne oli minulta ja jälkikasvultani jäädä jo pimentoon, kunnes naapuripitäjän puolella asuva rouvashenkilö ja helsinkiläinen herrasmies saivat koukutettua viikko sitten jälleen korttien pariin. Katselimme mökkiterassilla, miten pelottavan näköiset sadepilvet vyöryivät etelästä tulleessaan sopivasti ohi ja paiskasimme korttia. Peli oli Rommi-peleihin kuuluva ja läheisesti Shanghaita muistuttava Mummo, jolla saattaa toki olla lukuisia muitakin nimiä.

Rommi-peleille on yhteistä se, että nissä nostetaan ensin kortti pakasta ja sen jälkeen pelataan kortti pöytään tai poistopakkaan. Ensimmäisen kokeilukierroksen jälkeen säännöt alkoivat hahmottua joten kuten, mutta muistettavia kohtia oli niin paljon, että pientä töppäilyä tapahtui pakostakin - myös kokeneempien pelaajien kohdalla. Kyse ei ollut silti pelkästään tuuripelistä, vaan mahdollisuuksia riitti vaikka monimutkaisemmankin strategian luomiseen. Vaikeutta, ainakin jakajalle, lisäsi se, että peliä pelattiin kahdella yhteen sekoitetulla pakalla.

Ei mennyt pitkään, kun peli imaisi mukaansa, ja iltayhdeksältä aloitettu korttien läiskintä jatkui kolmeen asti yöllä. Siinä jäivät olympialaisetkin kakkoseksi. Pitempien yöunien toivossa ehdotin sarkastisesti, että seuraavana päivänä voisimme aloittaa pelin hieman aikaisemmin. Niin teimmekin, mutta pian naapurin emäntä liittyi seuraamme, joten peli muuttui entistä mielenkiintoisemmaksi, ja taktiikkaa piti hioa jälleen aamutunneille asti. Naapurissa viime mainitun mies seurasi keihään karsintoja tyytyväisenä, ylhäisessä yksinäisyydessään.

Pelihaaste jatkuu edelleen. Ensi kuussa jatkamme samalla remmillä, ja saamme joukkoomme vielä vahvistuksen. Pelin ehtoisa emäntä kehotti minua varaamaan varmuuden vuoksi vapaaksi koko viikonlopun. Kortinläiske kuuluu odotettavasti taas kirkolle asti, ja uskokaa pois, koko porukka on jälleen selvin päin - aivan kuten auvoisessa lapsuudessa!

Ilkka Isosaari

 


Kolumnistin muut kolumnit