Logo

Eteläisen Lahden lähiölehti kerran viikossa

Vapaa sana

miinakentässä paukkuu kuten porvoossa. naisvaltuutettu vain maalaa lasten naamaa.siinä sanomaa lastenoikeuksien päivälle.oma etu näkyy selvästi 20.11.2017 08:28
lasten oikeuksien päivänä.yksikään puolue ei ymmärrä puuttua.kyvyttömien äitien lastensa laiminlyöntiin.vaikka kovasti ovat huolissaan tasa-arvosta. 13.11.2017 08:20
hollolassa hirvikiväärin luoti ravintolan ikkunan läpi 10.11.2017 17:58
tilastoa isänpäivälle.perheistä joissa yksi vanhempi.äiti ja lapsia 150274.isä ja lapsia 31452.tämänkin muuttamista naiset vastustaa. 06.11.2017 08:23
Nykyään puolueitten mielipiteet on mitä on! Ne eivät kerro enää mitään! Sama, kuin tuuli ruohoa heiluttelisi! 04.11.2017 20:17

Yksi plus yksi on :
   Vapaa sana -arkisto

Kolumnistit

Ilkka Isosaari

Huonot ja hyvät uutiset

24.11.2017

Papin Palsta

Protestiliike

24.11.2017

Ville Skinnari

Ketään ei saa jättää yksin

24.11.2017


Ile  ILEN HAJATELMAT
 

Kesäduuniblues

Omassa nuoruudessani oli itsestäänselvää, että teini-ikäisenä hakeuduttiin kesätöihin. Se oli merkki itsenäisyydestä ja osoitus siitä, että nuori voi tulla ja pystyy jatkossakin tulemaan toimeen omillaan. Tänä päivänä 15- ja 16-vuotiaiden kesätöiden saaminen on epävarmempaa, ja moni koulua käyvä nuori jumittautuu entistä tiivimmin omaan perheyhteisöönsä ja kiristää sitä enemmän sen sisäisiä jännitteitä, mitä vanhemmmaksi kasvaa. Kieli poskessa voisi väittää, että lähestymme Suomessa kohta italialaista perhemallia, jossa lapset asuvat kotonaan kolmekymppiseksi ja kaikki, mitä he tekevät voi luokitella pieneksi ihmeeksi.

Ali-Juhakkalaan muutettuamme vanhemmat saivat minusta oivallisen kesäpuutarhurin. Se vastasi faijan mielestä oikeita kesätöitä. Liikemies kun oli, hän maksoi niin sanottua korotettua viikkorahaa vasta, kun olin kirjoittanut puutarhatöistäni asianmukaisen tuntilaskutuksen. Oppisin kuulemma siinä samassa yksityisyrittäjyyden alkeita. Kahden kesän jälkeen sain rikkaruohojen kitkemisestä tarpeekseni ja hakeuduin oikeisiin hommiin Lahden Postiin, postinkantajaksi.

Ensimmäisen kesätyöpaikkani hermokeskus sijaitsi laitoksen silloisella pääkallonpaikalla Mannerheiminkadulla. Varhaisaamun ensimmäiset tunnit kuluivat kirjeiden ja muun postin lajittelussa, jonka jälkeen lähdettiin yhdeksältä kierrokselle. Oma jakelupiirini kattoi pääasiallisesti Kerinkallion omakotitaloalueen ja alkoi jonkin matkan päästä, Kerintie 1:stä. Osoitteessa sijaitsee nykyään Anttilanmäen baari. Sen jälkeen alkoivat Launeen kadut tulla hyvinkin tutuiksi. Päästä päähän niitä on tallattu taksirahojen puutteessa aamuyön hämärissä myöhemminkin.

Seuraavana kesänä jatkoin saman yhtiön palveluksessa. Asemapaikaksi vaihtui silloinen Launeen konttori, jonka jakelualue ulottui itä- ja pohjoissuunnassa edellisvuotiseen piiriini. Kuinka ollakaan, tästäkin paikasta on muistuttamassa nykyään anniskeluravintola. Rakennuksessa, jossa tarjottiin ennen posti- ja pankkipalveluja, viihtyvyydestä huolen pitää tällä hetkellä pääosin Laune Baari. Jakelupiirini alkoi tällä kertaa aivan nurkan takaa ja oli jälleen käytännössä melkein kokonaan omakotitaloaluetta.

Tuosta kesästä on jäänyt mieleen paitsi Björn Borgin ensimmäinen voitto Wimbledonin tennispyhätössä, myös persoonallinen kouluttajani Kaino Sallinen. Kaino asui Keijupuistossa, ja opin tuntemaan hänet intohimoisena kalamiehenä, jonka kesälomat suuntautuivat toistuvasti Ivalon ja Inarin pohjoispuolelle. Tarina kertoi, että Kaino oli jälleen kerran ollut lähdössä kesäloman viettoon omalla kuussataselle Fiatillaan, autolla, joka oli saanut lukuisia lempinimiä aina pompannapista kusiaiseen. Tällä kertaa posti-penan lomanvietto keskeytyi kuitenkin aivan alkuunsa, sillä auto oli kaatunut kyljelleen heti ensimmäisessä mutkassa, Tapparakadulle käännyttäessä. Pikku-Fiatin katolle mies oli nimittäin kiinnittänyt autoa pitemmän jokiveneen, joka vääristi kulkupelin ajo-ominaisuuksia kurveissa ratkaisevasti. Tapahtuman todistaneet silminnäkijät olivat kuolla nauruun. Niin myös jutun myöhemmin kuulleet.

Kaikki kesätyöntekijät eivät suhtautuneet työhönsä yhtä tiukkapipoisesti kuin minä. Pyysin johdonmukaisesti jämerällä äänellä kaikkia kirjatun lähetyksen vastaanottavia esittämään henkilöllisyyspaperit - ikään tai sukupuoleen katsomatta. Pokka petti ainoastaan kerran, kun vein kirjattua kirjettä piirissäni asuvalle, nyt jo edesmenneelle iskelmälaulaja Esko Rahkoselle. Olin toki kiinnittänyt aikaisemmin huomiota hänen pihallaan oleviin upeisiin amerikanrautoihin, joiden keräämistä Rahkonen harrasti ja tiesin, että jakelualueellani asui kovan luokan julkkis. Mutta kun soitin ovikelloa ja näin tähden ilmielävänä, polvet löivät setsuuria, punastuin ja aloin änkyttää. Rahkonen ei ollut moksiskaan sekavasta käytöksestäni, vaan kipaisi hakemassa lompakostaan ajokortin ennen kuin ehdin esittää asiani loppuun. Postikonttorilla työkaverit ihmettelivät, kun en ollut tajunnut pyytää ylimääräistä nimmaria itselleni tai heille.

Jatkoin sittemmin kesätyöuraani ajan muodin mukaisesti Tukholmassa. Tuliaisina keikasta sai paksun tukun kruunuja ja kohtuullisesti sujuvan ruotsin kielen taidon. En tiedä, oliko kohtalon ivaa, että ensimmäiseksi työskentelin naapurimaassakin puutarhatyöntekijänä, kunnes pääsin jälleen paikallisen postin palvelukseen, tosin jakelupuolelle ja aivan suurkaupungin keskustaan. Kommellukset Svea-mamman helmoissa ovatkin sitten kokonaan oma juttunsa ja taitavat mennä kesäduunibluesista jo pitkälti rock´n´rollin puolelle.

Siispä hyvää kesänjatkoa kaikille lukijoille - olittepa sitten lomalla, töissä tai kesätöissä!

Ilkka Isosaari


Kolumnistin muut kolumnit