Logo

Eteläisen Lahden lähiölehti kerran viikossa

Vapaa sana

taas kuva kun suomi nainen innokkaan. muuttamassa meitän omaa geeniperimää.sakut ovat yksi suosikki. mutta ei ainut kansa.kuvakin jo kertoo piilottelun epäonnistuneen. kun asia paisuu tarpeeksi isoksi. 16.10.2017 08:21
yle.fi sivuuilla suomi nainen.leveilee taas kuinka hän muutti arabiaan.eikä ole ainoa tapaus.ei ole meillä yhteistä isänmaata. 09.10.2017 09:37
kepun naiset oli seksin oston vaatimassa rangaistavaksi.mutta myynti sallitaan. se oli kepulainen oikeuskäsitys.puolustaa hienostorouvia niinkuin korusuunnittelija rouvan kaltaisia. 02.10.2017 19:09
pesula toimii ,pyykkiä tulee kassi kaupalla. 01.10.2017 14:31
toiko nimen muutos tulosta. kun nimeä muutettiin metsätyömiehestä metsuriksi. saatiinko naiset tekemään 40 prosenttia pöllipinosta.jotta se kiintiö edes täyttyy.tämäkin unehtuu naisilta puhuttaessa siitä tasa-arvosta. 25.09.2017 07:53

Yksi plus yksi on :
   Vapaa sana -arkisto

Kolumnistit

Ilkka Isosaari

Euroopan sairas mies

20.10.2017

Papin Palsta

Kaikki kääntyy hyväksi

20.10.2017

Ville Skinnari

Elämä ja kuolema

20.10.2017


Jussi MELASTELUA
 

Lahden sisäinen tarkastus epäonnistunut virkamiestensä valvonnassa

Espoossa venesatamakohu päättyi oikeudenkäyntiin ja kihlakunnansyyttäjä Heli Posti syytti espoolaista päällikkötason virkamiestä virkavelvollisuuden rikkomisesta, koska hän esti yksityistä yrittäjää uhkailemalla ja painostamalla pois satamasta.

Lahdessa tilanne on mielestäni vielä vakavampi, sillä toimialajohtaja Kuronen on toiminut täysin tietoisesti Lahden talousarviossa vuonna 2015 s.98 annettujen ohjeiden vastaisesti. Tulen jättämään asiasta rikosilmoituksen, koska Lahden omistajanohjaus ja sisäinen valvonta ei ole tehnyt asiassa mitään niitä toimenpiteitä, joiden mukaan lahtelaisten virkamiesten olisi täytynyt toimia.

Kuronen poimi laatupisteet "hatusta" ja valitsi väärin tiedoin 10 miljoonan halvimman urakkatarjouksen tehneen oman Lahden kuntatekniikan sijaan väärät havainnekuvat esittäneen toisen yksityisen toimijan. (kts. kuvat alla!)

lumikone

Oheiset kuvat ovat voittaneen tarjouksen jättäneen V2-työyhteenliittymän (Viherpalvelut Hyvönen ja VRJ Etelä-Suomi Oy) laatusuunnitelmasta. Tämä dokumentti on saatavissa Teknisestä virastosta ja kuka tahansa sen voi hakea.
Ensimmäinen kuva, nro 27. Lumen linkousta esittävä on siitä hauska, että kuvassa on LSKT Oy:n kone työssään. 
Toinen kuva, nro 28, on tiehöylästä, jota ei ole kellään Lahden seudulla tai ympäristössä. Saattaa olla vaikka VRJ:n kotiseudulta Oulusta.

tiekarhu

Kaupungin oman virkamiehen epäpätevän ja laittoman toiminnan takia Lahti menetti 82 työpaikkaa ja mahdollisti suuria varastoinvestointeja tehneen kuntien yhteisen yrityksen LSKT:n alasajon. Kuronen toimi häikäilemättömästi, sillä hän tiesi, että saattoi toimia asiassa "bulvaanina", jota eivät kaupungin ohjeet vielä 2014 sitoneet ja hänen ja Vahvelaisen konsulttipalkkioiden toimeksiantoja ei kukaan valvonut, koska ei niitä ymmärtänyt ja näitä päätöksiä "joku" kaupungin johdossa tietoisesti suojeli.

Kuronen on lisäksi valehdellut avoimesti Lahden bussiterminaalin kustannusylityksissä. Miksi Lahden seudun johtava sanomalehti Etelä-Suomen Sanomat on tietoisesti antanut asiasta väärää kuvaa ja tukenut Kurosta kaikin tavoin ja tehnyt hänestä mallikelpoisen virkamiehen? Omituista asiassa on se , että tiedot alkuperäisen Lahden matkakeskuksen linja-autoaseman terminaalin tavoitehintojen ylityksestä on ollut lehden sivuilla kahdesti.

4.6.2014 Etelä-Suomen Sanomat kirjoitti otsikolla:  "Bussiterminaali ei mahdu tavoitehintaan, 1,5 miljoonaa tarvitaan lisää". Alkuperäinen 17,8 miljoonan kustannusarvio olikin muuttunut 19,3 miljoonaksi eli ylitystä oli vanhan Elon laskuopin mukaan 1,5 miljoonaa.

20.1.2016 lehti kuitenkin suitsutti sivuillaan otsikolla: "Jättihanke ylitti budjetin niukasti - uudelle urakkamallille sataa kiitosta".
Alkuperäinen uutinen hävisi lehden ess.fi sivustolta välittömästi, kun jälkimmäinen oli ollut siellä vajaan vuorokauden!

Eihän tämänlaatuinen uutisointi ole tasapuolista, vaan trollausta. Looginen kysymys lehden otsikoinnista kuuluukin, että ketkä oikein kiittivät ? No aivan varmasti tilaaja Kuronen ja hänen entinen työnantajansa YIT:n matkakeskuksen rakentaneen yksikön johtaja Bergström!

Nämä asiat kuuluisivat Lahdessa uskomatonta 30 000 euron palkkaa nauttivalle persujen Lasse Koskiselle, joka ei kuitenkaan ole reagoinut tietämäänsä asiaan millään tavoin, sillä hänen aikansa on mennyt Suomen Sisun toimintaan ja maahanmuuttajien arvostelemiseen.

Tämän laatuinen "sisäisen korruption" suosimisen katsotaan kuitenkin avoimissa tiedotusvälineissä viimeiseen korttiin asti.

Juhani Melanen

 


Kolumnistin muut kolumnit