Logo

Eteläisen Lahden lähiölehti kerran viikossa

Vapaa sana

meillä moni ei ymmärrä lukemaansa.ja nämä samat on sitten tekemässä päätöksiä.kun tekee ratkaisuja täytyisi ymmärtää mitä tekee.seuraukset on senmukaiset mitä nyt on. 17.08.2017 11:42
kirkon edustajat kerjää minulta rahaa. sitten muka kirkko avustaa köyhiä.missä se jumala ja enkelit olikaan.näidenhän se piti auttaa.mihin siinä minua tarvitaan. näyttäs se jumala enkeleineen kykynsä.eikä minulta pyytelisi apua. 10.08.2017 10:08
lasten erilainen pahoinvointi senkun paisuu.naiset vain vaikenemalla salaa osuuttaan.naiseltakin otetaan lapsi huostaan.kun ei kykene kasvattajana huolehtimaan.vähänä on naisten kyvyt.kun eivät ymmärrä kyvyttömyyttään. 04.07.2017 12:17
lisää naisasiaa arvostelua nainen ei salli. arvostelin yhtiön hallituksessa.minut puotettiin hallituksesta.tapahtui 2 minulle mieluisaa asiaa.naiset esitteli jälleen itseään.tämä pieni uutinen suuri asia. 26.06.2017 09:48
naisen tekemiä virheitä kasvattajana. piiloon ei enää voi laittaa.koska määrä on niin valtava.eilenkin oli pakko julkaista.niitä tuloksia mitä nainen on saanut aikaan.opettaja päiväkoti sossu on naisten alaa.tuloksia voi katsella nyt. 19.06.2017 08:23

Yksi plus yksi on :
   Vapaa sana -arkisto

Kolumnistit

Ilkka Isosaari

Toisistaan vieraantuneet suomalaiset

18.8.2017

Juhani Melanen

Brändi Lahden sietämätön hilpeys

18.8.2017

Papin Palsta

Jumalan tie

18.8.2017

Ville Skinnari

Lyhyt kesä ja pitkä syksy

18.8.2017


Paperin valmistuksesta lumpuista syntyi romaani

Kuinka moni kirjallisuuden harrastaja kirjoja lukiessaan tietää tai muistaa, miten isoäidinäidinäidin aikana valmistettiin paperi? Väärin arvattu, ei sitä valmistettu puuselluloosamassasta vaan kangaslumpusta! Kirjailija Kaari Utrion viime syksynä ilmestyneessä romaanissa Paperiprinssi hän on tutustuttaa lukijansa perinpohjin lumpuista tehdyn paperin valmistukseen. Utrio-Linnilän perheyrityksen Amanitan kustantama teos on jälleen utriomaisen tarkkakuvaus 1800-luvun keisarillisen Helsingin ja sen lähistöllä maaseudulla sijainneitten kartanoitten säätyläisten ja muiden asukkaitten säätyjen määrittelemistä elämäntavoista.

Suurkosken paperiruukki on kuvitteellisessa paikassa puutalo-Helsingistä ehkä länteen Vihdin suuntaan. Sen perustaja oli vanhan maakartanon omistaja eversti Ross, jonka merille karannut poika, merikapteeni Sebastian palasi isänsä kuoltua kotiinsa vakavasti loukkaantuneena invalidina. Paperiruukkia oli tarmokkaasti hoidettu everstin sisaren tantte Gustavan, mestari Körnerin ja vanhan kirjanpitäjän, puukhollari Solinin toimesta. Ruukin paperitöissä auttoi romaanin toinen päähenkilö, naimaton, köyhää aatelia oleva neiti Wilhelmine, Falkestenin puustellista. Kun kaksi orpoa pitkä eikä enää mikään tyttönen Wilhelmine ja ruukin jättikokoinen perillinen, ensi kerran aikuisena tapasivat, niin heidän välillään säkenöi kiukku kylmillään olleen kartanon edustushuoneessa. Sebastian Ross oli laiminlyönyt perintönsä hoidon.

paperiprinssi

Kun kirjailija romaanin sivuilla tutustuttaa vammautuneen merikapteenin paperiruukkiin selviää, että Utrio on paneutunut 1800-luvun uuden saksalaista alkuperää olevan uuden teollisuushaaran rakentamiseen. Kirjailijan asiantuntijana, lumpusta paperiksi valmistukseen, oli toiminut UPM-Kymmenen kulttuurisäätiön hallituksen puheenjohtaja Eero Niinikoski.

Paperiprinssi kannattaa lukea niin paperinvalmistuksen kuin säätyläisihmisten elämää määräilevän pikkutarkan etiketin takia. Parasta paperia syntyi, jos ruukin lumpunostajat onnistuivat hankkimaan vanhoja puuvilla- ja pellavavuodevaatteita tai pitovaatteita. Lumpun kerääminen oli ankarasti aluekohtaisesti määritelty, ja vanhasta kotivaltiosta Ruotsista tulleet ostajat vihastuttivat ruukille lumppua ostavia erityisesti. Samaan aikaan keisarillinen senaatti määräsi lumppujen säästämisen uuden teollisuuden raaka-aineeksi. Vanhaa kangasmateriaalia eivät ihmiset saaneet hävittää polttamalla tai tunkioon viskaamalla. Samaan aikaan oli edelleen määräys, että työtä piti jokaisen ihmisen Suomen suuriruhtinaskunnassa tehdä. Jos henkilö, maata omistamaton nainen tai mies ei pystynyt osoittamaan olevansa toisen palveluksessa tai esimerkiksi itsellinen käsityöläinen, merkittiin hänet kirkonkirjoihin irtolaiseksi!

Työnteko ei koskenut säätyläisnaisia. Wilhelmine-neiti olisi jäänyt, isänsä, vanhan kiukkuisen luutnantin kuoltua ja menetettyään puustellin, seuraneidiksi tantte Gustavalle ja auttamaan ruukin kirjallisissa töissä. Mutta se ei käynyt, paheksui hautajaisiin saapunut kaukainen sukulainen, vanha kreivi Herman von Staude . Kreivi määräsi hautajaisten jälkeen "melkein tuulimyllyn kokoisen" sukulaisneidin lähtemään kotiinsa Yrjönkadulle Helsinkiin kaksikymmenvuotiaan vaimonsa seuraneidiksi. Siellä hänen ensimmäisen avioliitostaan tytär Agnetta toimi kotinsa monenlaisissa tehtävissä. Varakkaampien perheitten tyttäristä ainakin yhden oletettiin jäävän vanhempiensa vanhuuden turvaksi kotia hoitamaan.

Kirjailija pyöräyttää kirjan runsaan neljän ja puolen sadan sivun aikana säätykierronkin vähän sekaisin yllättävillä naimakaupoilla ja pilkkaa säätyynsä sokeutuneita ihmisiä. Stauden kreivillisen kodin seinien sisällä oli ihmisten välisiä jännitteitä ja salaisuuksia, jotka pitävät kirjan jännitettä yllä. Kolera raivosi Helsingissä. Ihmisiä hoivasi lääkäri Elias Lönnrot, ja Stauden naiset kävivät kuuntelemassa runoilija Johan Ludvig Runebergia tämän Helsingin kodissa. Naisen asemaan säätyläisperheissä ja vaurastuvassa porvaristossa määriteltiin tietysti aviopuolison tai holhoojan kautta, mutta vaimot myös hoitivat rouvasväen piirissä perheen sosiaalisia suhteita aviomiehen eduksi. Säätyläisten kodeista, vaatetuksesta ja minkälaista sen tuli olla, saa lukija hyvän kuvan.

Kirjan henkilögalleria löytyy etusivuilta, ja lukijan tiedon taso nousee merkittävästi, kun kirjan viimeisillä sivuilla Utrio on lisännyt Pietari Suuren rankijärjestyksen vuodelta 1722 sekä kirjassa esiintyvien nimikkeiden suomennokset.

Marja-Liisa Niuranen

 


Ajankohtaista -arkisto