Logo

Eteläisen Lahden lähiölehti kerran viikossa

Vapaa sana

nainen kuulemma käyttää pehmeitä arvoja.tehdessään päätöksiä johtaessaan minisreriötä.kun vr paloitellaan missä näkyy tämä pehmeys. 18.09.2017 07:54
hajuherkkyys naisilla kääntyy eduksi. on jälleen yksi syy laistaa työtehtäviä. on ne käsitykset nurinkuriset valtakunnassa.miehillä haisevakin työ on kelvattava. 11.09.2017 08:50
feministit marssi naisten oikeuksien puolesta.mutta kyky hoitaa osuutensa työssä unohtui.samoin vastuu ja velvollisuudet.sama toistuu jatkuvasti. 04.09.2017 08:25
suomi nainen esitteli kreikkalaista miestä uutisissa.kun täällä sosturva parempi. paljonko näitä tapauksia oikein on.viime vuosikymmeninä.me miehet tietenkin maksamme sitä sosturvaa.turha puhua yhteisöllisyydestä. 28.08.2017 08:59
sisäiset uhat selvitettävä sanoo kanerva. poliitikko ei ymmärrä näköjään uhkia. on meillä siinä poliitikko.no ainakin naisten tekemät vääryydet.jotka on selvittämättä.kyvyttömät pois paikoiltaan. 21.08.2017 08:42

Yksi plus yksi on :
   Vapaa sana -arkisto

Kolumnistit


Ile  ILEN HAJATELMAT
 

Ruokakulttuurin vangit

"Suomalaisen ruoan arvostelu on täällä pahin mahdollinen loukkaus. Silti ei ole sattumaa, että etniset ravintolat pärjäävät meillä", sanoo Madventures- ja Docventures-miehenä tunnettu toimittaja Riku Rantala. Hän on aivan oikeassa. Vielä 1960-luvulla kouluissa opetettiin kunnioittamaan ruokaa niin, ettei sitä saanut jättää lautaselle ja sen haukkuminen oli jumalanpilkkaan verrattava rikos.

Vaikutteet vieraista ruokakulttuureista ovat tulleet Suomeen hitaasti, mutta lujittuneet tänne sitäkin varmemmin. Siitä saamme kiittää pitkälti maahanmuuttajia. Lahti on kulkenut pioneerinä niin hyvässä kuin pahassa. Samaisella 60-luvulla maitoa myytiin vielä pulloissa tai pusseissa, jogurttikin otti pysyvän sijansa suomalaisissa ruokapöydissä vasta 70-luvun puolivälin jälkeen.

70-luvulla koululaisten suosituin luokkaretkikohde Helsingissä oli hampurilaisravintola Carrols. Lahteen ketju rantautuikin heti pääkaupungista, Marian- ja Aleksanterinkadun kulmaan. Sitä ennen hampurilaisia ja ranskalaisia perunoita oli nautittu lähinnä vastapäätä Oululaisen kulman tai Aleksilla korttelin päässä Kukonpojan grillissä. Ensimmäinen pizzeria tuli Rautatienkadulle, nykyisen ravintola Hiidenkiven paikalle ja kebab-paikka Hämeenkadulle. Lahti pääsi myös viime vuoden joulukuussa näyttävästi mukaan kansainvälisen hampurilaisketju Burger King toiseen tulemiseen.

Keskiolutkuppiloiden kulta-aikaan pääkaupungissa vallitsi käsitys, että Lahti on Suomen ainoa kaupunki, josta löytyy keskikaljabaari ja kebabin myyntipiste jokaiselle korttelille. Sittemmin alkoholin myyntihinta nousi ravintoloissa siihen malliin, että juottoloita kuoli nopeampaan tahtiin kuin pankkiautomaatteja myöhemmin. Tällä hetkellä Lahdessa toimii kuitenkin peräti kaksi nepalilaista ravintolaa, vieläpä samalla kadulla ja vastapäätä toisiaan.

Kouluruoka veteline tillilihoineen ja kitkerine maitokaaleineen jätti syvät jäljet ainakin minun ikäluokkaani. Kiitos Keski-Lahden kansakoulun, en vielä vanhoilla päivillänikään suostu koskemaan maitoon tai puuroon. Inhoni maitoa kohtaan ei johdu mistään laktoosi-intoleranssista, vaan maidon mausta. Sain tarpeekseni, kun maitoa tyrkytettiin joka paikassa - jopa janojuomana veden sijaan. Edes rajuina ryyppyvuosinani en suostunut juomaan minulle tarjottua valkovenäläistä. Välimeren maissa maitoa annetaan ainoastaan lapsille tai sairaille. Ehkäpä siellä siksi kärsitäänkin vähemmän ylipainosta. Yrittäkäpää vain tarjota meikäläiselle puuroa maidon kera!

Toisaalta kyllä eksoottinen, maustettukin ruoka, josta pidän, on tehnyt tepposensa. Eräänkin kerran on tullut ulkomailla leikittyä maailmanmiestä. Kerran tilasin intialaisessa ravintolassa ruoan voimakkaasti maustettuna. Suu paloi ensimmäisten haarukallisten jälkeen, eikä tukalaa olotilaa lievittänyt yhtään päälle napattu tuopillinen jääkylmää olutta. Päinvastoin. Vatsa rupesi välittömästi harjoittamaan kierrätystä, ja peräpää muistutti, miksi se on yleensäkin keksitty.

Ihminen on hyvin pitkälti oman ruokakulttuurinsa ja ruokailutottumustensa vanki. "Talonpoika ei syö sitä, mihin ei ole tottunut", kuuluu vanha kansanviisaus. Iltalehden koluministin, Aarno "Loka" Laitisen herkullisen kärjistyksen mukaan taas suomalainen nuori ei syö mitään, mitä on tarjottu koulussa tai ei ole ennen maistanut. Vieläkin suomalaiset turistit ottavat seuramatkoilla mukaansa omat kahvit ja lenkkimakkarat. Paikallisissa ravintoloissa ihmetellään sitten suureen ääneen, miksei pasta-annokseen kuulu pottuja.

Aivan toisenlaisen kehityksen voi nähdä Lontoossa. Brittikeittiötä on moitittu maailman sivu surkeasta ruoastaan, eikä perinteiseltä englantilaiselta ruokalistalta löydykään muuta hyvää kuin aamiainen. Tästä huolimatta saarivaltion pääkaupunki on tällä hetkellä kulinaarisen maailman ykköspaikkoja, kiitos lukuisten ulkomaalaisten ravintoloiden. Koska ruokaa tekevät maahanmuuttajat, eikä miljoonakaupungissa ole pulaa hyvistä raaka-aineista, annokset ovat lähes yhtä hyviä kuin kotimaassaan.

Kukapa olisi silti uskonut kolme vuosikymmentä sitten, että Suomen nykyiset kansallisruoat pizza ja kebab tulevat Italiasta ja Turkista.

Ilkka Isosaari

 


Kolumnistin muut kolumnit