Logo

Eteläisen Lahden lähiölehti kerran viikossa

Vapaa sana

taas kuva kun suomi nainen innokkaan. muuttamassa meitän omaa geeniperimää.sakut ovat yksi suosikki. mutta ei ainut kansa.kuvakin jo kertoo piilottelun epäonnistuneen. kun asia paisuu tarpeeksi isoksi. 16.10.2017 08:21
yle.fi sivuuilla suomi nainen.leveilee taas kuinka hän muutti arabiaan.eikä ole ainoa tapaus.ei ole meillä yhteistä isänmaata. 09.10.2017 09:37
kepun naiset oli seksin oston vaatimassa rangaistavaksi.mutta myynti sallitaan. se oli kepulainen oikeuskäsitys.puolustaa hienostorouvia niinkuin korusuunnittelija rouvan kaltaisia. 02.10.2017 19:09
pesula toimii ,pyykkiä tulee kassi kaupalla. 01.10.2017 14:31
toiko nimen muutos tulosta. kun nimeä muutettiin metsätyömiehestä metsuriksi. saatiinko naiset tekemään 40 prosenttia pöllipinosta.jotta se kiintiö edes täyttyy.tämäkin unehtuu naisilta puhuttaessa siitä tasa-arvosta. 25.09.2017 07:53

Yksi plus yksi on :
   Vapaa sana -arkisto

Kolumnistit

Ilkka Isosaari

Euroopan sairas mies

20.10.2017

Papin Palsta

Kaikki kääntyy hyväksi

20.10.2017

Ville Skinnari

Elämä ja kuolema

20.10.2017


Katsastus - pikku vikoja, heleppo korjata!

Katsastuksen alkuasetelma on herkullinen: Viltterin on vietävä Mallu vihille, koska Mallulla on paino jo pahasti etuakselilla. Ennen perhe-elämän aloittamista, Viltterin on kuitenkin katsastettava Ruotsista ostettu Hillman. Tästä alkaa hilpeä miehinen matka yhdessä Mallun velipojan Junnun ja yli-ikäisen raggarin Öövinin kanssa. Vaikka juoksut on jo juostu, on pakko heittää viimeinen pilluralli kaupungilla.
Ja kun ollaan liikenteessä, naarmuja tulee muuhunkin kuin autoon. Käytännössä hauska näytelmä kertoo kasvamisesta. Ollako uskottava ja luotettava isä vai vieläkö voi jatkaa poikamaista rallattelua pitkin kyliä?

Hillman
Mielummin ilman kun Hillman - Viltterin rakas auto sanoi työsopimuksensa irti matkalla kirkosta hääjuhliin ja sitten työnnettiin porukalla. Nou hätä, pikku vikoja, heleppo korjata!

Lahden kaupunginteatteri ja ohjaaja Heikki Kujanpää on ottanut itselleen ison haasteen. Melkoiseen kulttimaineeseen nousseen Katsastus-elokuvan (Matti Ijäs, 1988) muuntaminen teatterin lavalle on vaikeaa. Ei vähiten siksi, että tv-elokuvan pääosissa nähdään sellaisia mestareita kuin Vesa Vierikko ja Sulevi Peltola, joiden roolisuoritukset Viltterinä ja Öövininä ovat syöpyneet monen suomalaisen mieliin ja elokuvasta on noussut katukieleen monia legendaarisia heittoja, joita kuulee vähän väliä eri yhteyksissä. Itse kuulun tähän kastiin, joka on katsonut elokuvan useampaan kertaan ja osaan vuorosanatkin suurinpiirtein ulkoa. Lähtökohta oli siis ainakin minun kohdallani hyvin haastava ja ristiriitainen. Kunhan nyt eivät ole pilanneet hyvää tekstiä ajattelin etukäteen tai toisaalta toivoin etteivät ainakaan ole menneet apinoimaan elokuvaversiota.

Tekijät ovat jo etukäteen kertoneet, että elokuvaversio olisi syytä unohtaa, kun istuu katsomaan tätä näytelmää. Varmasti näin ja näytelmän parissa viettääkin oikein mukavan ja viihdyttävän kaksituntisen. Vauhtia piisaa alusta lähtien ja se onkin isossa kuvassa suurin ero elokuvaan, joka oli tempoltaan paljon hitaampi.

Jari-Pekka Rautiainen nuoren Viltterin roolissa on hyvä. Erona elokuvaan, näytelmässä seikkaili myös vanha Viltteri ( Tapio Aarre-Ahtio), joka vei tarinaa eteenpäin tarinoin ja lauluin. Mallun, tuon 70-lukulaisen pissiksen roolin veti uskottavasti läpi Liisa Loponen. Öövinin roolissa melskaa mainio Hiski Grönstrand ja Mallun pikkuveljen, Junnun roolissa nähdään Timo Välisaari. Teemu Palosaari naurattaa yleisöä viinaan ja naisiin menevänä pappina ja vierailija Minna Kivelä hoitaa roolinsa, joita on useita, moitteettomasti omalle hauskalle tyylilleen uskollisena. Niin ja se auto, Hillman, suoriutuu myös roolistaan hajoamatta.

Etukäteen oli mainostettu, että näytelmässä kaahataan myös Lahdessa. No, näyttelijät kyllä puhuivat suht sujuvasti Oulun murretta, mutta se mainostettu Lahden osuus jäi kyllä vain yhden lauseen varaan tai sitten minulta meni jotain pahasti ohi.

Näytelmään on lisätty paljon 70-luvun musiikkia, jota esittää taidokas livebändi Martti Peipon johdolla. Näytelmässä kuullaan mm. Irwinin, Baddingin, Hullujussin ja Hurriganesin säveliä. Päähuomion bändissä vie uskottavasti 70-luvun purkkaajauhavaa kitarasankaria markkeeraava Atte Härkönen, jolla taitaa virrata suonissaan 70-lukulaista verta. Sen verran uskottavilla maneereilla mies vetää soolon Haaparantalaisessa baarissa.

Lavastus, uskottava puvustus ja valaistus tukevat mukavasti tarinaa. Erityismaininta täytyy antaa lavastukselle kohdasta, jossa miehet ajavat autoa Ruotsin puolelle katsastukseen. Maisema niin sanotusti vaihtuu, vaikka auto oikeasti pysyykin paikallaan. Hulvaton ratkaisu.

Kaikki palaset ovat näytelmässä kohdillaan. Hyvät näyttelijät, hyvä tarina ja hyvää musaa, mutta siltikään näytelmä ei varsinaisesti räjäytä pankkia. Miksi? Luulen, että tällä kertaa vika löytyy omien korvieni välistä. En yksinkertaisesti päässyt kuin hetkittäin eroon elokuvaversion luomista mielikuvista ja henkilöhahmoista. Lähtökohdat taisivat minun kohdallani olla sittenkin liian haastavat.

Pete Salomaa

 

 

 


Ajankohtaista -arkisto