Logo

Eteläisen Lahden lähiölehti kerran viikossa

Vapaa sana

taas kuva kun suomi nainen innokkaan. muuttamassa meitän omaa geeniperimää.sakut ovat yksi suosikki. mutta ei ainut kansa.kuvakin jo kertoo piilottelun epäonnistuneen. kun asia paisuu tarpeeksi isoksi. 16.10.2017 08:21
yle.fi sivuuilla suomi nainen.leveilee taas kuinka hän muutti arabiaan.eikä ole ainoa tapaus.ei ole meillä yhteistä isänmaata. 09.10.2017 09:37
kepun naiset oli seksin oston vaatimassa rangaistavaksi.mutta myynti sallitaan. se oli kepulainen oikeuskäsitys.puolustaa hienostorouvia niinkuin korusuunnittelija rouvan kaltaisia. 02.10.2017 19:09
pesula toimii ,pyykkiä tulee kassi kaupalla. 01.10.2017 14:31
toiko nimen muutos tulosta. kun nimeä muutettiin metsätyömiehestä metsuriksi. saatiinko naiset tekemään 40 prosenttia pöllipinosta.jotta se kiintiö edes täyttyy.tämäkin unehtuu naisilta puhuttaessa siitä tasa-arvosta. 25.09.2017 07:53

Yksi plus yksi on :
   Vapaa sana -arkisto

Kolumnistit

Ilkka Isosaari

Nguyen Närpiöstä, päivää!

13.10.2017

Juhani Melanen

Lahen Tilakeskus vai Pilakeskus?

13.10.2017

Papin Palsta

Hyvää elämää etsimässä

13.10.2017

Ville Skinnari

Koko perheen päiväkoti

13.10.2017


Ile  ILEN HAJATELMAT
 

Veritulppa takapuolessa

Olen aina pitänyt reportaaseista, joissa toimittaja panee itsensä peliin ja paljastaa sitä kautta yhteiskunnallisia epäkohtia. Lajityypin huippuhan on ollut saksalainen Gunther Wallraff, joka esiintyi kahden vuoden ajan turkkilaisena siirtolaisena työskennellen muun muassa ankeissa kaivosolosuhteissa. Suomalaisen journalismin vastaavat likoonpanemiset ovat olleet lähinnä huumorin sävyttämiä pamfletteja, jotka ovat jääneet kauaksi esikuvansa, Apu-lehteen raportoinneen Matti Jämsän hengenvaarallisista tempauksista.

Viime päivinä parikin lehtitoimittajaa on koettanut sorkkia yhteiskunnallisesti kipeää aihetta yrittämällä elää kokonaisen kuukauden pelkällä toimeentulotuella. Lopputulos on ollut surkea. Ikään kuin sivuhuomautuksena tarinan lopussa on kerrottu, etteihän kukaan voi tulla pelkällä toimeentulotuella toimeen sairastumatta epätoivoon tai hullluuteen, ja asia on jäänyt silleen. Siitä huolimatta huomattava osa suomalaisista joutuu tulemaan toimeen kyseisellä avustuksella ja yrittämään pitää vielä päänsä kasassa. Eikä pelkästään yhtä kuukautta kerrallaan.

Viime viikonvaihteen lumejournalismin huippu oli Iltalehden reportaasi, jossa toimittaja eli kuukauden pelkällä valmisruoalla. Tarinaa hehkutettiin etukäteen mainostaen ja kauhukuvia maalaillen: Millainen olisi koehenkilön lääkärintodistus testin jälkeen? Juttu rusentui kasaan kuin rusina suussa. Koehenkilöksi oli valittu terve, ilmeisesti urheilua aktiivisesti harrastava nuorukainen, hänen verenpaineensakin oli ollut ennen testiä ihannelukemissa. Kuukauden jälkeen verenpaine oli noussut ainoastaan suomalaisittain normaalitasolle. Lisäksi testattava ei ollut tottunut valmisruokien makuun, joten niitä ei tullut ahmittua tarpeeksi.

Faktatietona jutun alussa mainittiin, että ainoastaan yksi kolmasosa suomalaisista käyttää valmisaterioita viikoittain, yksi kolmasosa 1 - 3 kertaa kuukaudessa, loput eivät juurikaan. Kyselyyn osallistuneet ovat selvästikin käsittäneet vain valmiit mikroateriat valmisruoaksi ja unohtaneet muut einekset syntilistaltaan. Muuten tulosta on vaikea käsittää. Tunnen moniakin, jotka käyttävät eineksiä päivittäin - ja pelkästään niitä. Ruokailuun, juomiseen ja kuntoiluun liittyviin kyselytuloksiin pitäisi suhtautua muutenkin varauksellisesti. Useimmiten kyselyyn osallistuvat yrittävät antaa itsestään suopeamman kuvan, toisin sanoen valehtelevat. Työterveyslääkäri ja kirjailija Juhani Seppäsen mielestä esimerkiksi alkoholia käyttävät juovat todellisuudessa kolmesta kymmeneen kertaan enemmän kuin ilmoittavat.

Iltalehden testihenkilö päätteli myös, että valmisaterioiden syöminen tulee kalliiksi. Hän yrittikin syödä viisi ateriaa päivässä. Einesruoka tulee kuitenkin köyhälle terveellistä ruokaa edullisemmaksi, varsinkin jos ei ole varaa kuin yhteen ateriaan päivässä.

Kukahan toimittaja kokeilisi elää seuraavaksi vaikkapa kokonaisen vuoden pelkällä toimeentulotuella, eineksillä ja purkkiruoalla? Pelkäänpä pahoin, ettei hyvin palkattujen "tutkivien journalistien" keskuudesta sellaista löydy. Silti useat suomalaiset ovat joutuneet tahtomattaan tällaiseen tilanteeseen. Heille ei vain kyse ole mistään kokeesta, vaan se on jokapäiväistä todellisuutta - vieläpä vuodesta toiseen.

Samaa aihetta sivusi uutinen, jossa lahtelaiset pääsivät taas valtakunnallisiin otsikoihin. Osa lahtelaisista vanhemmista oli huolestunut siitä, että heidän lapsilleen oli tarjoiltu päiväkodissa lettuja hillon ja kermavaahdon kera ja allekirjoittaneet adressin. Hoitotätien kuuluisi kantaa vastuu siitä, ettei lapsia syötetä ylipainoisiksi.

Eihän se näin mene. Käsittääkseni ravintokasvatuksen täytyy lähteä kodista eikä tarhasta tai myöhemmin koulusta. Jos lapsella on jokin erityinen ruoka-allergia tai -valio, siitähän ilmoitetaan etukäteen, ja se on taas toinen juttu. Kaikki oman sukupolveni edustajat muistavat, miltä maistuivat äidin lihapullat, eineksiin tottunut nykysukupolvi puhuu kaiketikin jo isoäidin jollei peräti isoisoäidin lihapullista. Ikäluokkani kansakoululaiset vihasivat kaikkea koulukeittiön ruokaa, kurkusta alas pakotettua maitokaalia ja tillilihaa. Nyt kiertokyselyissä ilmenee, että kouluissa ja päiväkodeissa penskat saattavat saada monipuolisempaa ja maukkaampaa ruokaa kuin kotona, jossa yhteisiä ateria-aikoja ei ole, vaan ruokinta hoidetaan lennossa roiskeläppäpitsoilla.

Tsekkasin lahtelaisten päiväkotien ruokalistaa kuluneilta viikoilta. Tarjolla oli perusmätön lisäksi muun muassa sellaisia erikoisuuksia kuten valkosipuliperunoita, riistakasviskeittoa, tartarkastiketta, aprikoosihiutalepuuroa ja mangosalaattia. Ei pitäisi olla valittamista. Mitä pahaa siinä on, jos lapset saavat välillä herkutella jälkiruokana räiskäleitä kaikilla lisukkeilla. Ei muuta kuin, että nykypäivän vanhemmilla menee todennäköisesti sormi suuhun, jos pennut rupeavat vaatimaan kotonakin samaa herkkua. Iskä ja äiskä tuskin osaavat tehdä koko lettutaikinaa nettiin menemättä, tai ostamatta lähikaupasta jotain valmistuotetta.

Eikö tarhoissa ja kouluissa voisi panostaa jatkossa entiseen tyyliin liikuntaan sen sijaan, että lähdetään viemään lapsilta tärkeitä, tuohon ikävaiheeseen kuuluvia makuelämyksiä. Nykymenolla kuitenkin suurin osa tulevaisuuden toivoista saa veritulpan perseeseensä alle nelikymppisenä alituisesta tietokoneen ääressä istumisesta. Syynä siihen ovat vanhemmat, jotka ovat sysänneet lastensa ruokavalistuksen ja liikuntaharrastuksen yhteiskunnan kontolle, eivätkä päiväkodin letut.

Ilkka Isosaari

 


Kolumnistin muut kolumnit