Logo

Eteläisen Lahden lähiölehti kerran viikossa

Vapaa sana

naisen tekemiä virheitä kasvattajana. piiloon ei enää voi laittaa.koska määrä on niin valtava.eilenkin oli pakko julkaista.niitä tuloksia mitä nainen on saanut aikaan.opettaja päiväkoti sossu on naisten alaa.tuloksia voi katsella nyt. 19.06.2017 08:23
sale töpeksi sipilän kanssa,oli yhteinen juoni. 17.06.2017 19:57
100 vuotiaan suomen juhlissa unohtuu tarkoituksella.puna-armeijan ja palmen porukan osuus.miten nämä auttoi suomi poloista pysymään jaloillaan. 12.06.2017 08:16
Mitäköhän läheisen kaupan myynnissä olevat elektroniikka- ja muut tuotteet tykkäävät paalutuksen tärinäatä??? 10.06.2017 14:31
Suomi 24:ään ei pääse.Ilmoittaa bad gateway.Missähän vika? 06.06.2017 12:00

Yksi plus yksi on :
   Vapaa sana -arkisto

Kolumnistit


ile ILEN HAJATELMAT

Syömme ylihinnoiteltu ruokaa

Keskon, S-ryhmän ja Lidlin kauppojen hintavertailut mediassa ovat täysin hanurista. Paremman käsityksen saa, kun keskittää ostoksensa kuukauden ajaksi yhteen kauppaketjuun. Olen pyrkinyt suosimaan Lidliä ruokaostoksilla käydessäni, ja säästö on ollut kuukausitasolla 20 - 30 prosenttia, verrattuna siihen, mitä ostokset olisivat maksaneet kilpailijalla. Lidlillä ei ole minkäänlaista etukorttia, mutta pysyvästi halvemmat tuotteet, puhumattakaan viikottaisista erikoistarjouksista, keventävät ruokalaskua vähintään yhtä tehokkaasti.

Näyttäviin hintavertailuihin poimitaan yleensä hinnat ketjujen suurimmista myyntipisteistä, automatkan päässä sijaitsevista massiivisimmista marketeista. Sama tuote saman ketjun lähiliikkeessä maksaa jo huomattavasti enemmän. Näissä pienemmissä lähipisteissä asioivat taas henkilöt, joilla ei ole varaa omaan autoon, eläkeläiset, opiskelijat, työttömät ja muutenkin huonommin toimeentulevat. Ne, joilla olisi varaa maksaa ruoasta enemmän, saavat siis nauttia ylimääräisenä etuna halvemmista elintarvikkeista. Katsokaapa piruuttanne pekonipaketin hintaa lähiseutunne Lidlissä, Siwassa ja Salessa.

Hyvä ystäväni, toimittaja Jorma Kalliokoski on jyrissyt suomalaisen ruoan kalleudesta useinkin blogissaan Maailmanmenoa tasavallassa. Vedimme hänen kanssaan aikoinaan Radio Cityssä Keskiviikon keisarit -nimistä ohjelmaa. Viimeksi Kalliokoski siteerasi taloustoimittaja Seppo Konttisen kirjaa Suomalainen ruokalasku, josta selviää, että matkalla pellolta pöytään tapahtuu enemmän tai vähemmän hämäriä asioita. Esimerkiksi EU-jäsenyys ei laskenutkaan ruoan hintaa. Konttinen nostaa esiin parisenkymmentä syytä, miksi ruoka Suomessa maksaa liikaa.

Kilpailua ei ensinnäkään ole. Kauppa on keskittynyt Keskolle ja S-ryhmälle. Vähittäiskaupan keskittyminen on Suomessa EU:n korkein, Italiassa se on taas kaikkein alhaisin. Kun muualla Länsi-Euroopassa kaupan saama siivu ruoan hinnasta on laskenut, se on meillä noussut.

Esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa kaupan osuus on 37-39 prosenttia, meillä 52 prosenttia. Lidl ja Suomen Lähikauppa eivät pysty horjuttamaan markkinajohtajien asemaa. Lidlin Suomeen tulon jälkeen keskittyminen päinvastoin kiihtyi, SOK:n ostaessa Suomen Lähikaupalle kuuluneet suuret Euromarketit. Koska kannattavia kauppapaikkoja ei ole saatavilla, ei ole myöskään kilpailua.

Kaupan omat tuotemerkit vievät hyllytilaa, mikä saattaa vaikeuttaa pienten valmistajien ja tuottajien pääsyä markkinoille. Kaupan kaksi suurta keskusliikettä tuntevat toistensa toimintatavat perinjuurin, joten niiden ostoehdotkin ovat hyvin samanlaiset.

Bonuskortit maksavat niiden etuihinsa nähden. Järjestelmän ylläpito maksaa satoja miljoonia, mikä näkyy tuotteiden hinnoissa. Koska melkein jokaisella on bonuskortit, ne voitaisiin yhtä lailla leikata kahtia, ja tätä kautta ruoan hinta laskisi monta prosenttia.

S-ryhmä siirtää asiakasomistajille kuuluvia voittoja investointeina Venäjälle ja Baltiaan. Alko ja osa kunnallisista palveluista ohjaavat sijainnillaan kansalaisia asioimaan suurissa liikekeskuksissa. Mainonta paisuu. Missään muussa EU-maassa ei mainosteta ruokaa niin paljon kuin Suomessa. Kun maailmanmarkkinahinnat nousevat, kuluttajahinnat pöllähtävät nopeasti ylös, mutta kun hinnat maailmalla laskevat, ne leijuvat meillä vain hiljakseen alas. Tätä kutsutaan höyhenteoriaksi.

Nollatutkimuksilla uunotetaan kuluttajia. Joku on aina jonkun asialla. Asiantuntijat ovat tässä maassa aina samoja. Pienet piirit pyörivät, ja kaiken kukkuraksi poliitikot siunaavat kaiken. Myös maataloustuottajat ovat itse elintarvikeyritysten omistajia. Monet yksittäiset tekijät, kuten maksupalvelulaki, nostavat hintoja. Sekin toi kaupalle 60 miljoonan lisälaskun.

Suomalainen suosii suomalaista hintaan mihin hyvänsä. Kuitenkin ruoan alkuperällä voidaan huijata. Kuluttajille on syntynyt harhakuva, että joitakin tuotteita saa erikoishintaan. Sovitut alennusprosentit on kuitenkin leivottu jo etukäteen tuotteen hintaan. Vaikka maatalouden kokonaistuottavuus on noussut, tuottavuuden kasvu ei ole siirtynyt kuluttajahintoihin. Elintarvikkeita kuljetetaan turhaan maasta toiseen muun muassa tukipolitiikan vuoksi.

Kaiken kaikkiaan Konttisen mukaan ruoan hinnasta keskustellaan aivan liian vähän. Hän huomauttaa, että myös kuluttaja voisi joskus katsoa itseään peilistä. Kalliokoski päättää Konttisen ajatusten esittelyn omaan havainnolliseen hintavertailuunsa. Hän kysyy, mitä kertoo suomalaisesta luonteesta se, että meillä ravintola-asiakas maksaa oluttuopistaan mukisematta 4-8 euroa, kun Espanjassa se maksaa 1,80 ja Kosovossa 0,50 euroa. Omanlaista hintavertailua sekin - näin terassikelien kynnyksellä.

 


Kolumnistin muut kolumnit