Logo

Eteläisen Lahden lähiölehti kerran viikossa

Vapaa sana

joulu ja jooseppi. kyllä miestä syrjittiin raskaimman mukaan.kun vaimo teki temput.tämä touhu vaiennetaan joulun sanomassa. 11.12.2017 09:13
Kansakoulukatu taas pysäköintikieltoon.Kerrostalojen kohdalla kielto molemmilla puolilla katua. 10.12.2017 14:54
teatteri uutiset.omat mutterit ei yhteiset mutterit.maksetaanko teilläkin osa palkkaa rahana.mitä kaikkea lauseet pitää sisällään. 07.12.2017 08:29
Syy ja seuraus sekoavat singulariteetissa, Melanen! T. Moskovan Mantere. 04.12.2017 16:49
Kiitos tästä taiteeseen liittyvästä Melastelusta! Täyttä asiaa! T. Moskovan Mantere. 25.11.2017 18:21

Yksi plus yksi on :
   Vapaa sana -arkisto

Kolumnistit

Ilkka Isosaari

Jörkka ei petä

15.12.2017

Juhani Melanen

Soteenkaaren päätä ei vaan näy!

15.12.2017

Papin Palsta

Taivaalta tähden valitsen

15.12.2017

Ville Skinnari

Hallitus haluaa rankaista työttömiä

15.12.2017


Ile  ILEN HAJATELMAT

Muistikuvieni Sotshi

Talviolympialaisiin valmistautuva Sotshi oli vielä neuvostoaikaan halpa lomaparatiisi useille suomalaisille. Täysin syystä paikka oli saanut lempinimen "Köyhän miehen Kanaria". Halvan matkan lisäksi perillä saattoi ansaita pimeällä valuutanvaihdolla, joka oli siihen epävirallinen käytäntö, ja elää siten kuninkaana. Kuten silloiset matkaoppaat muistelevat viikonvaihteen Ilta-Sanomissa, naapurikansan kosteaan kulttuuriin tutustuvilla votkaturisteille tärkeintä ei ollut päämäärä vaan liike. Osa porukasta oli jo menomatkalla niin päissään, ettei ollut ihme, jos perillä vietettiin aikaa putkassa ja kolmijalkaisella kuulustelutuolilla tai että eksyttiin väärään lentokoneeseen.

Osallistuin itsekin 1980-luvun alussa silloisen vaimoni kanssa Ystävyysmatkojen järjestämälle seuramatkalle Sotshiin. Majoituspaikkamme oli lukuisille suomalaisille tuttu betonikolossi, reippaasti toistakymmentä kerrosta korkea hotelli Zhemtshuzina, eli Helmi, kuten nimen suomenkielinen käännös kuului. Heti lentomatkan jälkeen törmäsimme paikan kuin omat taskunsa tuntevaan Lateen (nimi muutettu), joka oli päättänyt viettää lomansa ensimmäistä kertaa selvin päin. Miehen surullisenkuuluisasta reissusta olen kertonut tarkemmin 8.3. ilmestyneessä kolumnissani Matkailu avartaa. Sotshi veti muutenkin vakiokävijöitä. Arja Paanasen artikkelissa oppaat muistelevat henkilöä, joka oli käynyt paikalla peräti 60 kertaa: "Kai sillä oli oma Ludmila siellä odottamassa."

Syy lomaparatiisin suosioon selvisi pian matkatoimistossa, kun pulitin viikon reissusta äkkilähtönä täyshoidolla 699 markkaa per henki. Elettiin helmikuuta, mutta Espanjan Aurinkorannikollekin vastaava matka olisi maksanut lähes tuplaten. Matka lomakohteeseen tehtiin tietysti neuvostovalmisteisella Tupolevilla, jossa tyhjien penkkien selkänojat lämähtivät heti nousukiidon aikana vaakatasoon. "Rakennettu myös sotilaskäyttöön sopivaksi", tiesti vieressä istuva koiranleuka valistaa. Lentopelko alkoi hiipiä takaraivoon heti niin vahvasti, että lentoemäntien votkatarjoilu tuli enemmän kuin tarpeeseen. Tosin, juuri muutakaan juotavaa ei ollut siihen hätään tarjolla.

Perillä lentokentällä jouduimme vaimon kanssa perusteelliseen tarkastukseen jo selvästi muusta ryhmästä erottuvan olemuksemme ansiosta. Turistiryhmän keski-ikä oli reippaasti viidenkympin paremmalla puolella, me taas olimme kaksi nahkatakkiin pukeutunutta, vähän yli kaksikymppistä nuorta. Matkatavaroissa tullimiehen silmään kiinnitti huomiota tuore Iltalehti, jonka emäntä oli napannut mukaan työpaikaltaan matkalukemiseksi. Ryhmä virkailijoita selasi lehden jumalattoman kalabaliikin säestyksellä, jonka jälkeen yksi miesvirkailijoista leikkasi lehdestä iltatytön kuvan irti. Saimme loput lehdestä mukaamme.

Kohteeseen tutustumisen aloitimme muiden suomalaisten tavoin hotellin baarista. Kävi ilmi, että meidän piti vaihtaa rahaa. Vaihdoin sata markkaa virallisessa valuuttapisteessä. Heti ensimmäisellä vessareissulla kimpussani oli joukko jugoslavialaisia turisteja, jotka tarjosivat monta kertaa parempaa vaihtokurssia. Vaihdoin lisää valuuttaa ja kerroin asiasta puolisolleni. Hän kävi omalla vessakäynnillään tekemässä vielä paremmat kaupat itäsaksalaisten tyttöjen kanssa. Tajusimme olevamme kroisoksia, mutta tarjolla ei ollut muuta kuin vaaleanpunaista sampanjaa ja kaviaaria, mihin rahat olisi saanut tuhlattua.

Huoneeseen saapuessamme kerrosvahtina toimiva mummeli tarkasteli meitä pistävästi kiireestä kantapäähän. Iskin hänelle kohteliaasti silmää. Hetken päästä ovelta kuului koputus ja mieshenkilö rynni sisään. Hän pyysi avaamaan matkalaukkumme, koska tahtoi tutkia mukanamme tuomia vaatteita. Mies halusi tehdä kauppaa kanssamme, mutta materiaali ei täysin miellyttänyt häntä. Muotitietoisen vaimoni aikaansa edellä olevat retrovaatteet eivät olleet neuvostomakuun tarpeeksi "moderneja". Sen sijaan sukkahousut ja omat levy-yhtiöiltä saamani mainospaidat menivät kuin kuumille kiville. Olimme taas rikastuneet tahtomattamme lisää.

Seuraavana aamuna podettiin yleisesti kaikkien kohmeloiden äitiä. Lähimmän hotellibaarin ovesta luin, että se aukeaa vasta iltapäivällä. Tuoreena idänmatkaajana en tiennyt, että ilmoitus ei koskenut valuuttabaareja. Lähdimme Sotshin rantakadulle haukkaamaan happea. Viileässä Mustassameressä joku uskalikko kävi jo uimassa. Ostimme paikallisesta kojusta lämmintä pepsiä, joka tuli meikäläiseltä saman tien kurkusta ylös. Kesti liki 30 vuotta, ennen kuin pystyin nauttimaan kolajuomia uudelleen. Tyypillistä juopon logiikkaa - olisi pitänyt tajuta jo tuolloin, että allergisoivat aineet olivat olleet votkassa eikä kokiksessa.

Pienimuotoiselta katastrofilta silloin tuntunut erhe tuli paikattua, kun seuraavana aamuna löysimme aivan sattumoisin hotellin valuuttabaarin, jossa suomalaiset alan miehet olivat jo hyvää vauhtia korjaamassa oloaan Black Balsamiksi kutsutulla yrttiliköörillä. Tahmean latvialaisen mönjän maku oli kerrassaan sietämätön, ja se värjäsi nauttijansa hampaat mustiksi vielä seuraavaksi aamuksi. Koska moni terveydestään huolta pitävä idänmatkaaja ei suin surminkaan pessyt hampaitaan neuvostovedellä - tulipa se sitten kraanasta tai pullosta - balsamikerhon jäsenet tunnisti välittömästi, kun aamulla vaihdettiin hyvät huomenet leveän hymyn kera.

Jossain vaiheessa täysihoitoon sisältyvät sitkeät lampaankyljykset alkoivat tökkiä, joten päätimme vaimon kanssa hankkia välipalaa paikallisilta torikauppiailta. Ostimme mehevän limpun ja kimpaleen voita, jotka käärittiin hätäisesti paperinpalaan. Muovipusseja ei luonnollisestikaan ollut tarjolla. Hotellihuoneeseen oli veitsien ja muiden aterimien kuljettaminen ehdottomasti kielletty, joten jouduimme hetkeksi pähkäilemään, miten tehdä voileipiä. Onneksi rakas vaimoni oli unohtanut pankkikortin lompakkoonsa. Sillä leikkasimme limpusta ja voista tukevia siivuja ja kauhoimme päälle valuuttakaupan kaviaaria.

Moni on ihmetellyt, missä ihmeessä Sotshissa voi harjoittaa talvilajeja, mutta paikkahan sijaitsee aivan Kaukasus-vuoriston tuntumassa. Tutustuimme siihen lentoretkellä, joka tehtiin vanhoilla neuvostoarmeijan kuljetushelikoptereilla, joihin oli asennettu penkit jälkikäteen. Massiivinen kopteri lähti liikkeelle kääntämällä lähes paikoillaan pyrstönsä miltei pystysuoraan ylöspäin. Matkustajilla oli avoimen ohjaamon oven kautta suora näköyhteys kopterin etuikkunoihin, joista näkyi pelkkää asfalttia. Takaa kuului naisten valitusta, ja krapulaiset miesmatkustajat laittoivat äkkiä turvavyönsä kiinni.

Viimeinen lomapäivä vaati kekseliäisyyttä, miten päästä kunnialla eroon lopuista ruplista. Ostin niillä jättimäisen pehmonallen sukulaistytölleni sekä kaksi taskukelloa, toisen itselleni, toisen lakkiaislahjaksi pikkuveljelleni. Velipojan kello pysähtyi juhlien jälkeisenä aamuna, omani viikkoa myöhemmin. Tullimiehet eivät onneksi repineet lahjanallen mahaa auki, koska eivät epäilleet salakuljetusta. Vaimoni taisi kyynelehtiä aika lailla, kun pääsimme lopulta lentokoneeseen. Vieressä kaksi idänmatkailun veteraania availivat jo ennen nousukiitoa omaa pulloaan. Miehet kertoivat olevansa Oulusta, ja tarkempi tutkimus osoitti, että he olivat lomamatkalla olevia poliiseja. Rehellisyyden nimessä kilistimme.

Näin olympialaisten alla Sotshiin matkaavilla voi olla tiedossa vielä suurempiakin riskejä kuin takavuosien turisteilla. Ulkoministeri Erkki Tuomioja ilmoitti, ettei lähtisi Sotshiin mistään hinnasta. Ei niinkään terrorismin, vaan tylsistymisen pelossa. Samasta syystä en lähtisi kyllä enää minäkään.

Ilkka Isosaari

 


Kolumnistin muut kolumnit