Logo

Eteläisen Lahden lähiölehti kerran viikossa

Vapaa sana

taas kuva kun suomi nainen innokkaan. muuttamassa meitän omaa geeniperimää.sakut ovat yksi suosikki. mutta ei ainut kansa.kuvakin jo kertoo piilottelun epäonnistuneen. kun asia paisuu tarpeeksi isoksi. 16.10.2017 08:21
yle.fi sivuuilla suomi nainen.leveilee taas kuinka hän muutti arabiaan.eikä ole ainoa tapaus.ei ole meillä yhteistä isänmaata. 09.10.2017 09:37
kepun naiset oli seksin oston vaatimassa rangaistavaksi.mutta myynti sallitaan. se oli kepulainen oikeuskäsitys.puolustaa hienostorouvia niinkuin korusuunnittelija rouvan kaltaisia. 02.10.2017 19:09
pesula toimii ,pyykkiä tulee kassi kaupalla. 01.10.2017 14:31
toiko nimen muutos tulosta. kun nimeä muutettiin metsätyömiehestä metsuriksi. saatiinko naiset tekemään 40 prosenttia pöllipinosta.jotta se kiintiö edes täyttyy.tämäkin unehtuu naisilta puhuttaessa siitä tasa-arvosta. 25.09.2017 07:53

Yksi plus yksi on :
   Vapaa sana -arkisto

Kolumnistit

Ilkka Isosaari

Nguyen Närpiöstä, päivää!

13.10.2017

Juhani Melanen

Lahen Tilakeskus vai Pilakeskus?

13.10.2017

Papin Palsta

Hyvää elämää etsimässä

13.10.2017

Ville Skinnari

Koko perheen päiväkoti

13.10.2017


Sporttinurkka

Namika

Namika lähtee Korisliigakauteen uudistuneella joukkueella, mutta tutuista asetelmista

Namikan pelaajapaketti on mahdolliset amerikkalaisten yllätyspotkut poislukien valmis tulevalle Korisliigakaudelle. Viimekaudella häthätää sarjapaikkansa säilyttänyt lahtelaisnippu näyttää ainakin paperilla astetta viimevuotista tiukemmalta sikermältä.

Lahtelaisittain uusia suomalaisia kasvoja ovat 26-vuotias laituri Eldar Skamo ja Salon Vilppaassa koripallo-oppinsa saanut parikymppinen korinaluspelaaja Tommi Huolila. Skamo on jo vuosia sitten sarjassa paikkansa vakiinnuttanut Korisliigajyrä, joka tulee antamaan Lahdelle joko kelpo avauksen pelaajan pienen laiturin paikalle tai pippuria tasapaksuun penkkimiehistöön. Hyvänä yleispelaajana tunnettu Skamo on juuri oikeanlainen peluri avittamaan viime kaudelle rämpinyttä Namikaa. Huolilalla on vyöllään sen sijaan vielä tässä vaiheessa uraansa enemmän potentiaalia kuin todistettuja tuloksia, sillä mies on palloillut Salon Vilppaassa viimeisen kolmen kauden aikana vaatimattomin minuutein ja tehoin. Huolila on kuitenkin nuori, kehittyvä ja urheilullinen pelaaja, jolta odottelen jopa pienoista läpimurtokautta.

Edellisvuosien tapaan joukkueesta löytyy myös paluumuuttaja, sillä lahtelaisten vahvuuteen palaa vuoden 2009 mestaritakamies Ilkka Vuori. Yhdeksättä kauttaan Korisliigassa aloittava luunkova Vuori on varsinkin pelinrakentaja ja puolustajana sarjan parhaimmistoa. Viime kaudella lahtelaisyleisölle männävuosina lukemattomia harmaita hiuksia aiheuttanut kolmen pisteen heittokin putosi kohtuullisella 33,3% tarkkuudella, joka on kirkkaasti atleettitakamiehen uran paras osumatarkkuus kaaren takaa.
Vuori tuo joukkueeseen tullessaan valtavasti johtajuutta, urheilullisuutta ja taistelutahtoa, mutta miehen uraa ovat vaivanneet jatkuvat loukkaantumiset. Vuoren on syytä pysyä terveenä, sillä hän on kirkkaasti Lahden paras ykköspaikan pelaaja vahvistushankintojenkin suuntautuessa jälleen muille pelipaikoille.

Vuori
Ilkka Vuori tekee paluun Lahteen

Vahvistuksista puheenollen, Namikan viimeinenkin amerikkalainen saapui paikalle viikko sitten. Tätä edelsi valitettavan yleinen veijaritemppu, kun jo aiemmin Namikan palkkaama, kaikkien aikojen valkoisimmalta kuulostavan nimen omaava musta mies Billy White jätti saapumatta mastokaupunkiin. Tilalle lahtelaiset kaappasivat syksyn alekorista myrskyisänä atleettina tunnetun jääkaappipakastimen nimeltään Storm Warren. Warren on kaksimetriseksi merkattu jässikkä, joka viihtyy korin läheisyydessä ja tulee Namikan paidassa miehittämään nelos- ja vitospaikkoja

Warrenin korinaluskaverina sen sijaan nähdään viimeiset kolme kautta Itävallassa palloillut sentteri Dan Oppland. Oppland on iso mutta kankea perussentteri, joka täyttänee tonttinsa ilman suurempia mokailuja tai huippuonnistumisia.

Jenkkitrion täydentää heittävä takamies Robert Arnold, joka on Opplandin seurakaveri viimeiseltä kahdelta kaudelta. Yksi vastaan yksi pelissä loistava Arnold on kovaa korille ajava pistemies, jonka kaukoheittoprosentit jättävät kuitenkin paljon toivomisen varaa. Äkkiseltään näyttää siltä, ettei Vuori-Arnold takakenttä naksahtane ainakaan hyökkäyspäässä heti paikoilleen palapelin palojen lailla.

Yhteensopivuus kysymysmerkkinä

Namikan joukkue on viimevuotisen tapaan hieman erikoisesti kasattu. Näyttää siltä, että nipussa on panostettu nopeuteen ja urheilullisuuteen, joten seura saattaa hyvinkin pelata yleisöystävällistä, aggressiivista koripalloa molemmissa kenttäpäädyissä. Ongelmat alkavat kuitenkin pelin hidastuessa, sillä ainakaan avausviisikossa ei ole montaa kolmosuhalla vastustajia pelottelevaa pelaajaa. Paikkapuolustus ja korin alustan sumputus aiheuttenevatkin lahtelaissikermälle rutosti ongelmia hyökkäyspäässä.

Pidän myös hieman outona, että siinä missä koko muu Namikan avausviisikon miehistö on valmiina ottamaan ylinopeussakot kolmenkympin alueella, on sentteri Oppland kuitenkin selkeästi hitaampaan pelityyliin istuva iso mies. Ei toki ole ennen kuulumatonta, että nopeasti pelaava joukkue pärjää hyvin hitaasta sentteristä huolimatta (ks. Lakers, Los Angeles 1980-1989), mutta helppoa se ei ole.

Päävalmentaja Ilkka Palviaisella onkin kädet täynnä töitä. Avausviisikko tulee todennäköisesti elämään melko paljon kauden vanhetessa. Harjoituspelien ja mututuntuman perusteella sanoisin kuitenkin, että Korisliigaavauksessa kentälle kirmaa ensimmäisenä viisikko Vuori-Arnold-Skamo-Warren-Oppland. Heittorajoitteinen nippu voisi toisaalta hyötyä Aleksi Alasen Keijo Alen-tason kultaranteesta, joten Skamo saattaa aloittaa myös penkiltä. Varteenotetavimmat penkkimiehet tulevat joka tapauksessa olemaan isojen miesten huilauttaja Tommi Huolila, ikitaistelja Vesa Heinonen, pienillä minuuteilla kohtalaisen hyvin viime kaudella esiintynyt Jimi Koskinen sekä ennakkoluulottomasti viime vuonna peliä rakentanut Valtteri Mäkäläinen. Kesän aikana joukkue menetti pelaavasta leveydestään Cedric Latimerin sekä pahasti viime vuonna flopanneen virolaissentteri Joonas Vainon.

Katseet kohti pudotuspelejä

Odotukset tulevalle kaudelle ovat luonnollisesti viime kauden toteutunutta sijoitusta korkeammalla. Namikan kollektiivisesti kehittynyt taitotaso, mutta toisiinsa kyseenalaisesti sopivat palaset ja halvahkot vahvistukset eivät lupaa kaudesta enempää pannukakkua kuin hunajaakaan.

Pudotuspelipaikka lienee jälleen realistinen tavoite, vaikka siellä edes toiselle kierrokselle eteneminen vaatisi jo melkoista venymistä. Onneksi pelit ovat kuitenkin vielä pelaamatta ja tässä vaiheessa kaikki on auki, pelaa muissa joukkueissa sitten kimmomuurisia, tuukkakotteja tai vaikka teemurannikoita. Viimeiseksi haluaisin muistuttaa lahtelaisia koripallon ystäviä virittämään lihasmuistinsa uudelleen, sillä Namika tulee nyt ja vastaisuudessa pelaamaan siis Lahden Suurhallilla. Ei auta muu kuin toivoa yleisöryntäystä peleihin, sillä iso puolityhjä halli on aina huonompi kuin pieni ja melkein täysi sali. Yleisön määrän ollessa suoraan verrannollinen kotijoukkueen otteisiin, katseemme kääntyy teidän suuntaanne, Namika.

Korisliiga jysähtää käyntiin 4.10. Namika kohtaa ensimmäisessä ottelussaan Ilkka Vuoren ja Eldar Skamon entisen seuran Karhun Kauhajoella, ennen kuin joukkue esiintyy ensimmäisen kerran Korisliigaottelussa kotiyleisönsä edessä 9.10., kun vastaan astelee kahden edelliskauden mestari Nilan Bisons Loimaalta.

Mikko Blomberg

 


Kolumnistin muut kolumnit