Logo

Eteläisen Lahden lähiölehti kerran viikossa

Vapaa sana

naisen tekemiä virheitä kasvattajana. piiloon ei enää voi laittaa.koska määrä on niin valtava.eilenkin oli pakko julkaista.niitä tuloksia mitä nainen on saanut aikaan.opettaja päiväkoti sossu on naisten alaa.tuloksia voi katsella nyt. 19.06.2017 08:23
sale töpeksi sipilän kanssa,oli yhteinen juoni. 17.06.2017 19:57
100 vuotiaan suomen juhlissa unohtuu tarkoituksella.puna-armeijan ja palmen porukan osuus.miten nämä auttoi suomi poloista pysymään jaloillaan. 12.06.2017 08:16
Mitäköhän läheisen kaupan myynnissä olevat elektroniikka- ja muut tuotteet tykkäävät paalutuksen tärinäatä??? 10.06.2017 14:31
Suomi 24:ään ei pääse.Ilmoittaa bad gateway.Missähän vika? 06.06.2017 12:00

Yksi plus yksi on :
   Vapaa sana -arkisto

Kolumnistit


Ilen hajatelmat

Ile

Se ihana kamala 70-luku!

Jostain syystä 1970-luku on ollut viime aikoina tiedotusvälineissä kovasti tapetilla. Kertoisiko tämä siitä, että tapettien liima alkaa jo pitää vai siitä, että ajassa nuoruutensa viettäneet lähestyvät vaarallisesti eläkeikää ja heillä on herännyt halu muistella? Tähän asti vuosikymmentä on esitelty karmivan muodin ja musiikin sekä Kekkosen aikakautena, jolloin kaikkiin suuriin päätöksiin piti hakea hyväksyminen itärajan takaa.

Itse sain äänioikeuden jo hyvissä ajoin ennen vuoden 1978 presidentinvaaleja. Pelin henki oli toisena vastarannan kiiskenä Lahden Yhteiskoulussa tunnetun, Rytkösen Peten kanssa, että ainakaan Kekkosta emme äänestä. Presidenttiehdokkaamme oli SKYP:n, eli Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolueen Eino Haikala. Hän jäi vaaleissa viimeiseksi, eikä saanut yhtään valitsijamiestä. SKYP:n perusti 1972 Veikko Vennamon Suomen Maaseudun Puolueesta erotettu oppositio, johon siirtyi kuitenkin enemmistö SMP:n kansanedustajista. Puolueen suosio loppui lyhyeen. Kuulosti kuitenkin hienolta äänestää Haikalaa presidentiksi, sillä elokuva Tappajahai oli saanut ensi-iltansa kolme vuotta aikaisemmin ja kakkososakin oli tulossa elokuvateattereihin pian vaalien jälkeen. Protestiäänien perusteet olivat siis varsin löyhät.

Politiikkaa lujemmin saimme Rytkösen kanssa vaikutusvaltaa puskemalla myöhäispuberteetista läpi. Olin polkenut 16- ja 17-vuotiaana kesätöissä Lahden postissa, ensin Kerinkallion omakotialueella, sitten vähintäänkin yhtä koiravaltaisessa Launeen ytimessä. Minä asuin Ali-Juhakkalassa, mutta Pete kaupungin pohjoispäässä, Soltissa. Pelasimme vielä vuoden 1977 helmikuun alussa lätkää Kisapuiston ulkokaukalossa ilman kypärää, kunnes täytin 10. päivänä 18 vuotta, Rytkönen päivää myöhemmin. Sen jälkeen molemmilla heräsi kiinnostus tyttöihin ja autoihin - mutta päinvastaisessa järjestyksessä.

Kesä -77 oli korttelirallien sekä "peffasta istuvien ja reisistä svengaavien farkkujen", kuten Lee Cooperin mainoslause kuului, aikaa. Myös samettinen pikkutakki sekä pukupaita, jossa oli ylisuuret kaulukset, kuuluivat pakollisiin muotivarusteisiin. Kaulukset ja hihansuut oli tapana kääntää pikkutakin päälle niin, että asun kantaja näytti irvokkaalla tavalla amerikkalaisen leffan sutenööriltä. Tytöillä oli hiukset väkerretty latvoista joko ulos- tai sisäänpäin ja heillä oli leecoopereissaan, falmerseissaan tai wranglerseissaan isokahvainen kampa takataskussa. Ne, joille optikko oli määrännyt silmälasit, käyttivät matkatelevision kokoisia akvaariosankoja. Pojilla taas piti olla samanlaiset lentäjänlasit kuin Timo T.A. Mikkosella.

Politiikan ohella jäimme Rytkösen kanssa auttamattomasti vähemmistöön myös musiikissa. Kuuntelimme itsepintaisesti Deep Purplea, Led Zeppeleniä ja Doorsia, mutta vastakkaiselle sukupuolelle maistuivat disko ja Joni Heinosen pehmopojista kokoama paikallisbändi Bamboo. Mutta onneksi meillä oli autot, ja siinä meikä oli kaveriinsa nähden lievässä etulyöntiasemassa. Isäpappa, jolla oli ei ollut ajokorttia, oli ostanut perheellemme kauppakassiksi lapsenkakansinapinkeltaisen, käytetyn Toyota Corollan. Se oli vapaassa käytössäni muuten, paitsi lauantaiaamujen supermarkettireissuilla, jolloin toimin tarjous-Floran metsästyksessä nöyränä kuljettajana. Pete sai lainata isänsä turbolla varustettua Saabia vain, jos faija ei ollut ajokunnossa. Silloin se ampaisi vauhtiin kuin Nato-ohjus Merrasjärven suoralla.

Peten faijan Saabissa oli kasettisoitin, Toyotassani ei ollut. Sijoitin joululahjaksi saamani, Philipsin patterimankan apukuskin penkin alle ja ostin ajomusaksi sekä Boney M:n että KC And The Sunshine Bandin parhaat. Johan tärähti - ainakin istujan perslihaksissa! Kolmantena kasettina autossa oli silloisen Askon tavaratalon musiikkiosaston alennuskorista, viidellä markalla ostettu James Brownin parhaat. Viime mainitusta artistista en tiennyt vielä kaupantekotilanteessa muuta kuin, että ukko näytti ihonväriltään pikemminkin mustalta kuin ruskealta.

Koska Pete sai käyttää autoaan korkeintaan viikonloppuisin, meikäläiselle kertyi enemmän kilometrejä ja sitä kautta enemmän saumoja tutustua vastakkaiseen sukupuoleen. Ajelin joka arkiaamu Tuhkimontieltä keskustaan kouluun ja nappasin vanhan Helsingintien varrelta mukaan liftarityttöjä, joita riitti siihen aikaan ja jotka olivat tavallisesti matkalla nelos- tai viitostietä ylöspäin. Kerran sain kyytiini varsinaisen, yli kaksikymppisen kaunottaren ja olin vähällä ajaa Länsiharjun koulun kohdalla katukiveykseen, niin paljon tyttö diggasi takalistonsa alla soivasta musiikista. Onnekseni kasettipesään oli jäänyt kuin jäänytkin James Brownin parhaat. Jätin neitokaisen tapani mukaan Lahdenkadun ja Kirkkokadun kulmaan, jotta ehtisin ajoissa kouluun ja toivotin hyvää matkaa Mäntyharjulle. Hän suuteli minua poskelle ja kehui, että kerrankin sai kyydit kunnon musiikin säestyksellä. Mietin jo hetken, että jätän aamun kemian tunnin väliin ja hurautan mimmin kanssa Heinolaan.

Soulin kummisedän kasetista tuli niin pyhä, että säilytin sitä seuraavissakin autoissani, kunnes kasetin nauha meni solmuun. Innostus vanhaan soul-musiikkiin ja muisto liftarin pususta säilyivät pitempään kuin kyseisen Toyotan taustapeiliin ripustetut karvanopat. Noppien mukana heivit sai myös takaikkunaan asennettu 80:n lätkä - muisto ajasta, jolloin juuri ajokortin saaneiden piti käyttää autossaan merkkiä nopeusrajoituksesta ensimmäisen vuoden ajan. Jäin kerran Jalkarannantiellä ratsiaan kuskatessani tyttöystävääni kotiin Tapanilan perukoille. 80:n lätkä oli tietysti kiinnitetty takaikkunaan väärinpäin, kuten meillä neropatteina itseään pitävillä nuorilla oli tapana. Partiossa ollut poliisi naurahti kuivasti, että jollet käännä lätkää oikein päin, ajat jatkossa ainoastaan kahdeksan kilometrin tuntinopeudella. No, minähän käänsin lätkän, mutta vasta paluumatkalla pikku pysähdyksen jälkeen, kun huomasin kauempaa, että siellähän se poliisipartio oli edelleen kyttäämässä.

Jälkeenpäin ajatellen, ei se 70-luku niin kauhean kamalaa aikaa ollut. Vanhat, aikansa eläneet asenteet murtuivat vähitellen, ja yleinen suivaitsevaisuus otti sijaa. Hölmöiltiin keskioluen, lonkeron ja poreilevan omenaviinin kanssa, mutta ei sen pahempaa. Pääsiäisenä, kun ravintoloissa oli vielä kielto soittaa musiikkia, silloisen Keiju-baarin omistaja sulki levyautomaatin, mutta kytki samaan sähköpistokkeeseen matkamankkansa töpselin, ja musiikki raikasi taas. Käytiin - välillä alaikäisenäkin - katsomassa Clint Eastwoodin leffoja, Bondeja, Kellopeliappelsiinia ja Emmanuellea Ilveksessä, Kinemassa, Kuvapalatsissa, Jukossa ja Karessa. Robert De Niron, Al Pacinon ja Sylvester Stallonen kaltaiset tähdet loistivat kirkkaimmillaan. Tiirismaalla pistäydyttiin laskettelemassa, koska se oli Lahden Hiihtoseuran paikka ja koska Messilässä viihtyivät tuolloin vain "vanhat hesalaisukot rakastajattarineen".

Se -69 mallin Corollakin sai välillä nauttia raskaasta kaasujalasta, yleensä perjantai-iltaisin, kun palasimme poikien kanssa Tiirismaalta. Jäistä rantatietä pitkin porhalsimme hiihtokeskuksen kiinnimenon jälkeen vauhdikkaasti keskustaan, kerrankin yhdellä ajovalolla ja hyvä, että oli ehditty kiinnittää Titan-merkkiset sukset edes kunnolla kattotelineeseen. Oli kauhea kiire ravintola Salpaukseen, jossa oli 18 vuoden ikäraja. Rytkösen Pete muutti sittemmin Lappeenrantaan, eikä siitä liftarista ole vieläkään kuulunut mitään.

Ilkka Isosaari

 


Kolumnistin muut kolumnit